Kaupunkielämän käyttäytymissäännöt

Pääsiäisen Hesarissa oli humoristinen juttu kaupunkielämän käyttäytymissäännöistä. Ikävä kyllä se piti paikkaansa loppuun asti. Juttu jäi muhimaan mieleeni pidemmäksikin aikaa. Sen verran siinä oli tavoitettu totuuden juuri. Minua ärsyttää kaupungissa suunnattoman moni asia. Ehkä siksi, että näihin kirjoittamattomiin sääntöihin ei voi mitenkään vaikuttaa.

Jokainen kaupungissa asunut/asuva tietää, että ainakin pks-seudulla ei miten tahansa käyttäydytä. On kirjoittamattomia sääntöjä, jotka imetään äidinmaidossa, jos mielii ihmisvilinässä pärjätä. Minua ei enää kiinnosta pärjääminen. Olen kyllästynyt siihen, että vain oma itse on tärkeintä. Nopeus ja muurahaismainen vilinä. Yäk.

Itsekin opin vasta (kai junttina) että esimerkiksi metron liukuportaissa täytyy seistä tiukasti oikealla puolella, että kiireisemmät pääsevät ohitse. Kenellä ihmeellä voi olla niin kiire, ettei jaksa odottaa kahta minuuttia, ennen kuin seuraava metro tulee. Korkean paikan kammoisena tosin minun katseeni on muutenkin tiukasti suunnattuna liukuportaissa kattoon. Ylipäätään ihmettelen juoksemista johonkin paikkaan. Jos jokin asia on jonkin arvoinen, sen saavuttaa juoksemattakin. Itse en juokse, ellei minua uhata.

Kaupunkielämän mielenkiintoisia puolia on kiukkuisuuden näyttely. Hymyillä ei saa. Kiukun tunteella (tai anteeksi ilmeellä) ilmaistaan harmistuminen toisen käytöksestä jonossa tai julkisessa liikennevälineessä. Mitään ei saa kuitenkaan sanoa. Koskaahan ei tiedä, onko vastapuoli jokin raivohullu, joka käy kimppuun tai jopa rupeaa juttelemaan. Yleensähän (kuten kaikki tiedämme) ei jutella, tai sitten toinen on joko humalassa tai muuten vaan seonnut.

Jonokäyttäytymisessä täytyy meidän myös toki muistaa työssäkäyvien muistaa, että eläkeläisillä ja työttömillä ei ole oikeutta käydä kaupassa samaan aikaan kun me purkaudumme töistä. Heillähän olisi koko päivää aikaa hoitaa asioitaan, niin miksi ihmeessä he tunkevat samaan aikaan kuin töissäkäyvät. Vain työssäkäyvillä on oikeus vaatia nopeaa ja rivakkaa palvelua, koska on töistä väsynyt ja kiukkuinen. Kassalla hinnasta väittelevät tai muuten vaan hidastelevat ovat myös ns. persona non gratoja.

Julkiset liikennevälineet aiheuttavat aina kiukkua. Kuinka usein ollaan kirjoitettukaan kassilleen penkin varaavista ihmisistä. Ärsyttävää huomioimattomuutta sekin, mutta omasta mielestäni vielä ärsyttävämpiä ovat ne persoonat, jotka istuvat käytävän puolella, niin ettei kukaan pääse vahingossakaan istumaan viereen. Kuinka vastenmielistä voi olla kestää puoli tuntia vieraan ihmisen vieressä. Joillekin ilmeisesti liikaa.

Henkilökohtaisesti itseäni ärsyttää myös pyöräilijät, jotka suhahtavat sentin päästä ohitse soittamatta kelloa. Entäs jos olisin päättänyt liikahtaa juuri silloin pyöräilijän suuntaan. Niin korrekti ei tarvitse olla, että tarvitsee päälle ajaa. Autoilijatkin ärsyttävät. Ehkä noin 20 prosenttia laskee kohteliaasti jalankulkijan  suojatien ylitse, ilman, että täytyy tähystää, tuleeko niitä autoja vai ei.

Joskus kyllä haaveilen maalle muutosta. Minua ärsyttää yleinen toisen huomioimattomuus kaupungissa ja kaikkinainen epäilo. Miten jotkut pystyvät elämään niin, etteivät huomioi mitään ympärillään tapahtuvaa. Ihminen saa olla tajuttomana tai ihmistä saa hakata, mutta kukaan ei puutu. No, ehkä kaikki johtuu pelosta. En itsekään mikään sankari ole.

Ehkä olen tehnyt elämästäni tarpeettoman vaikeaa. Pitäisi vain olla niin, ettei mitään tapahtuisi ympärillä, vaikka maailma palaisi ympärillä tai mielessä. Ja olla niin helvetin kiire.

Ja mihin ihmeeseen.

PS. On ollut poikkeuksellisen kiireinen viikko töissä. On ollut lautakuntaa, Sairaanhoitajapäiviä ja vaikka mitä. Viikonloppu tulee siis tarpeeseen.