Tapahtui tänään

(Kuvan poliisi ei liity tapaukseen.)

Silloin tällöin kuljen junalla. Tänään oli keikka mainostoimistoon Helsingin Kampissa. En nykyisin kulje kovinkaan usein junalla, mutta tuntuu, että joka kerta sattuu ja tapahtuu, kun niitä käytän. Olin varsin hyvällä tuulella, olivathan taskussani uunituoreet liput Kansallisteatterin klassikkonäytelmään Pitkän päivän matka yöhön.

K-junassa iskivät tarkastajat. Kaikki sujui rauhallisesti, kunnes tarkastajat ilmeisesti keksivät junan vessaan sulkeutuneen miehen. Äläkkä alkoikin pian. Miestarkastaja huusi kovaäänisesti, että tule ääliö ulos sieltä. Lopulta miestä ilmeisesti revittiin vessasta ulos. Kyseessä oli sellainen tyypillinen keski-ikäinen jo jonkin aikaa syvempää harrastuneisuutta juomiseen osoittanut mies. Päällään ne kuvaan kuuluvat paskaiset farkut ja farkkutakki.

En yleensä kurkistele vastaavanlaisten tapahtumien tullessa kyseeseen. Metakka oli sen verran kova, että nyt oli pakko. Hieman karskimman näköinen miestarkastaja raijasi miestä kuristusotteessa junasta ulos. Sanoi vain, että älä pane hanttiin. Jos minua otettaisiin kuristusotteella kurkusta kiinni olisi kyllä aika luonnollista pistää hanttiin.

Sinne mies sitten heitettiin Oulunkylän asemalle ja ilmeisesti puhelimella soitettiin maija mies noukkimaan. Tarkastaja huusi vielä perään olevansa tarkastaja. No, se kävi ilmi kyllä muutenkin. En hurskastele, ei junahäirikköjä lepertelemällä junasta ulos saada, mutta en tiedä, voisiko tilanteen hoitaa tyylikkäämminkin. Näiltä kanjonissa vaeltavilta miehiltä kun ei joka tapauksessa koskaan saa sitä tarkastusmaksuakaan.

Jossain vaiheessa olemme tulleet siihen pisteeseen, että palveluammatissa oleville opetetaan rambojen otteita. Varsinkin Vartti-lehdessä tuntuu harva se kerta olevan kuvia, missä konduktöörit poseeraavat laiturilla nippusiteissä olevan häirikön kanssa. Puhumattakaan vartijoiden taltuttamista tyypeistä.

Eihän nämä tapahtumat mitenkään ainutlaatuisia ole, mutta ensimmäistä kertaa näin, että häirikköä ylipäätään taltutettiin junassa. Yleensähän he terrorisoivat rauhassa muita matkustajia.

Vieressäni istunut vanhempi rouva voivotteli, että olikohan se kännissä. Vastasin vain lakonisesti, että yleensähn ne ovat. Sitten päivittelimme yhdessä, että ei se tälläistä ennen ollut. Minä puhuin 80-luvusta ja hän 50-luvusta. Rouvan mielestä meitä on kaupungissa yksinkertaisesti liikaa. Jos ehkäisypillereitä ei olisi, meille ei riittäisi enää elintilaa, kun sitä elintilaa ovat ulkomaalaisetkin verottaneet, hän sanoi. Sitten hän jäikin pois Puistolassa ja toivotti hyvät jatkot. Sain siis vielä kansalaisen kansallissosialismin oppitunninkin.

Mietin loppumatkan Tikkurilaan, että onko meitä yksinkertaisesti liikaa kaupungissa vai miksi täällä on ihmisten mielestä niin helvetin paha olla. Ja kun tämä ei olisi ollut tarpeeksi, niin töistä lähtiessä mies makasi keskellä ajorataa sammuneena. En tiedä, oliko vieläpä jäänyt auton alle.

En jäänyt katsomaan. Ympärillä hyöri jo riittävän monta ihmistä. Onneksi edes silloin. Olin surullinen ja olen surullinen. Olen lopen uupunut pahoinvointiin ympärillämme. Työssänikin melkein kaikki limittyy siihen, että ihmisten elämä ei ole kunnossa. Haluaisin tuntea iloa, haluaisin nähdä iloa.

Mutta pystynkö kohta enää siihen?

PS. Luettua: Noam Chomskyn Tulevaisuuden valtio. Tätä kirjaa varten minulla oli kovat odotukset, mutta ei sekään avannut minulle ihannevaltion mallia. Joitain mielenkiintoisia ajatuksia Chomskyllä oli kuitenkin valtiokapitalismista ja valtiososialismista.

Kapitalistisesta demokratiasta hänellä oli synkkä, mutta oikea kuva. Samoin kuin valtiososialismissa todellinen valta on harvoilla. Valtiososialismissa puoluekermalla ja kapitalismissa suuryrityksien johtajilla, jotka ovat levittäneet lonkeronsa laajalle. Luentoon perustuva kirja on vuodelta 1970, joten hyvin ennustettu, etteivät molemmat järjestelmät ole toimineet. Yksi kohta jäi myös erikoisesti mieleen. Ihminen tuntee olevansa vapaa silloin kuin saa vapaasti toteuttaa itseään, eikä elä toisen kahlitsemana. Koskahan vain pääsemme tähän asti?

Kuunneltua: Johnny Cash: Personal file. On yhä uskomattomampaa, miten Cashilta aina vain löydetään uusia biisejä julkaistavaksi. Mutta näin on. Tuplalevy on Cash-fanille pakko-ostos, mutta en suosittelisi vasta-alkajalle, sillä ovat varsin hitaita ja pieteettistä kuuntelua kaipaavia kappaleita. Mutta Johnnyn leppoisa jutustelu vie mukaansa ja kuullaanpa hänen lausuvan jopa runon.