Opettajat ja muka-vaivaton oppilas

Paavo Lipposen ja Aamulehden välisen taistelun Lipposen kouluajan tapahtumista herätti muutaman muunkin julkkiksen  muistelemaan kouluaikojaan. Mitä sitten siellä Kuopiossa Paavon kouluaikoina tapahtuikin, myös itse heräsin muistelemaan kouluaikojen opettajia. Olen kyllä muistellut taatusti aiemminkin, mutta antaa mennä taas.

Pääsääntöisesti minulla ei ole jäänyt yhdestäkään opettajasta pahaa muisteltavaa. Pienikokoisena en peloitellut heitä karttahuoneeseen piiloon ja eikä kukaan heistä satuttanut minuakaan. Ei minulla ole mitään sellaista, mitä katkeruudella muistelisin, joitakin kyllä silloin herkän ja ulkoisesti kiltin pojan egoon vaikuttaneita sanoja lukuun ottamatta. Lannistuin lapsena varsin pian, jos jokin meni mönkään, joten välillä minua täytyikin komentaa murheen alhosta ylös. Nyt niitä komentajia onkin taas valitettavan vähän tarjolla.

Minä olin toisaalta kyllä suhteellisen vaivaton oppilas. Joskus itsepäinen, mutta aika kiltti. En muista, että minua olisi kertaakaan ajettu luokasta ulos rauhoittumaan. Nythän ketään ei kai saa edes saattoa luokasta poistaakaan. Kerran sain kyllä jälki-istuntoa, en koskaan ymmärtänyt mistä. Minä satuin istumaan vain huutavien oppilaiden keskellä ja siksi kai minutkin varmuuden vakuudeksi laitettiin jälki-istuntoon.

Ala-asteella minulla oli todella kannustavia opettajia. Ehkä silloin 80-luvun puolivälissä oli astunut uusi opettajasukupolvi remmiin uusine opetusmetodeineen. Olin ekaluokkalaisena niin kilpailuhenkinen, että olin suorastaan pettynyt, kun silloin ei annettu vielä numeroita. Myöhemmin olisin ollut tyytyväinen, ettei niitä olisi koskaan annettu. Se minulle on jäänyt mieleen, että ala-asteella opettajat lukivat paljon luokalle, ehkä siitä luku-innostukseni sai alkunsa. Tosin kotonakin luettiin paljon.

Erään ala-asteen sijaisopettajan näin muutama vuosi sitten. Hän ei muistanut minua. Olen pettymyksestä pettynyt, olin hävinnyt oppilaiden massaan.

Yleensä tulin opettajien kanssa paremmin toimeen kuin muiden oppilaiden, mutta yläasteella opettajat jäivät sitten etäisemmäksi, kun joka aineella oli tietysti eri opettajat. Yläasteenopettajan homma ei ollut kyllä helppoa.

Niiden tunneilla, jotka eivät kyenneet järjestystä ylläpitämään, oli mahdoton oppia yhtään mitään. Joillakin tunneilla katsoimme vain videoita ja toisilla seurattiin, miten eräät oppilat keksivät mitä mielikuvituksellisempia tapoja opettajien kiusaamiseen. Olin tietysti silloin tyytyväinen, että itse sain olla rauhassa. Toisaalta taas oma luokanvalvoja oli historianopettaja ja jo lapsena historiasta kiinnostuneena kävimme mielenkiintoisia keskusteluita.

Lukiossa opettajat olivat vieläkin etäisempiä ja paljoltihan he numerotkin antoivat vain kokeiden mukaan. Opettajat myös vaihtuivat tiuhaan eri aineissa. Muistan vain oikeastaan, kun sydänverelläni kirjoittama runoanalyysi sai vain vitosen opettajalta ja joka kirjoitti melko suoraan punakynällä tekstin olevan tekotaiteellinen. No, sen jälkeen olen tekotaiteellisuutta pyrkinyt välttämään.

Mieleen on jäänyt myös se, kun liikunnanopettaja kehotti minua olemaan ollenkaan tulematta tunneille, jos liikunta ei maistunut. Uskonnonopettaja taas kehui minun kirjoittavan kuin enkeli uskonnonkokeessa, mikä tietysti heikkoa egoani hiveli. Kiitollisin olin kuitenkin matematiikanopettajalle, joka päästi minut lyhyen matikan viimeisestä kurssista säälistä läpi. Lisäksi lukiossa jouduin jonkinlaisen jälkimurrosiän kouriin ja kiinnostukseni koulunkäyntiin oli varsinkin viimeisenä vuonna vähäinen. Ihme kyllä selvitin lukion.

Minkälaisia muistoja teille on jäänyt kouluajoilta opettajista?