Mä oon niin bitch...

Nykyisin kun lukee nuorten naisten kirjoituksia ja kuvauksia itsestään, moni kehuu olevansa bitch eli narttu. Oikeammin kai vittumainen, itsekäs ja ilkeä ihminen. Narttu-koirahan on mitä huolehtivaisin emo, eikä niiden mainetta pitäisi tahrata moisella ikävällä tarkoituksella.

Mutta joo. En tiedä, missä vaiheessa on käynyt niin, että vittumaisen ihmisen imago koetaan hyvänä imagona ja varsinkin nuoret naiset tuntuvat bitchiyttään korostuvan. Miehenhän odotetaankin olevan luonnostaan vittumainen ja itsekäs, eihän sitä muuten tosi miehenä edes pidetäkään.

Jatkossa voimme unohtaa puheet kiltin tytön syndroomasta ja siitä, miten miehet polkevat naiset jalkoihinsa, jos meillä kerran on kasvamassa bitchien sukupolvi, joka mättää poikaystävää turpaan eikä päinvastoin.

Joku on mennyt pahasti kasvatuksessa tai jossain muussa vikaan, jos hyökkäävyys ja ilkeys koetaan hyveiksi jo ihan arkielämässä. Jos jonkun mielestä on hieno asia, että käyttäytyy muita kohtaan vittumaisesti ilman syytä, niin on turha itkeä, jos itseäänkin kohdellaan samalla tavoin.

Ennen ilkeäksi ja vittumaiseksi sentään päädyttiin vittumaisen elämän kautta, eikä siksi, että se koetaan hienoksi elämänasenteeksi.