Epäonnistu, epäonnistu - ja ehkä onnistu

Onpas kerrankin kehitetty hyvä päivä. Tänään vietetään Kansallista epäonnistumisen päivää. Liian kauan Suomessa on pelätty yli kaiken epäonnistumista. Ja vielä vähemmän täällä on kannustettu riskinottoon, joka johtaa monesti epäonnistumiseen, mutta välillä jonkin aivan uuden löytämiseen.

Suomessa homma on mennyt niin, että täällä otat aina henkilökohtaisen riskin, kun yrität jotain uutta. Ja paino sanalla henkilökohtainen. Kannustajat ovat vähissä, mutta epäilijät käden ulottuvilla. Ja jos ideasi menee mönkään, et kiitosta kuule, että olit rohkea kuin yritit. Hyvässä lykyssä olet veloissa, joita ei taatusti anneta anteeksi, saati edes lievitetä. Virheitä kun et saa tehdä, et missään.

Suoranainen ihme oli Nokian nousu matkapuhelinjätiksi, mutta silloinkin tuo ihme taisi olla muutaman epäonnistumista pelkäämättömän ansiota. Ja sitkeän työn, mikä on suomalaisuuden parhaimpia ominaisuuksia. Tosin nyt sitkeä työ on korvaantunut pikasuorittamisella ja salamannopeilla käännöksillä, jos kaikki ei heti onnistu. Ja näin käy harvoin.

Itse olen epäonnistunut kerran melkein kaikessa ja useammin kuin kerran valtaosassa asioista niin henkilökohtaisessa elämässä kuin kaikessa muussakin elämässäni. Ylös on noustu vaikka savijaloin joka kerta ja miljoona kertaa olen lyönyt ajatuksissani hanskat jo tiskiin, mutta ne ovat jääneet lyömättä.Joku ajaa minua vimmaisesti eteenpäin. Haluaisin tietää itsekin mikä.

Suomi on siitä mielenkiintoinen maa, että täällä samaan aikaan pelätään yli kaiken epäonnistumista, että ihaillaan sitä, ellei sen riemussa melkein ryvetä. Arvasinhan minä, että näin käy. Odotusarvo on, että kyllä tämä nyt tulee kuitenkin epäonnistumaan, siihen sorrun jatkuvasti itsekin. Useimmiten asiat onnistuvat puolittain. Siitäkin olisi osattava riemuita, eikä se helppoa ole läheskään aina. Jättipottia tulee harvoin yhtään missään.

Valtaosa suomalaisista on myös supervarmistelijoita, kaikki halutaan tehdä sääntöjen ja sen mukaan, mitä muut haluavat, koska näin epäonnistumisen todennäköisyys on pienin. Varmassa työpaikassa roikutaan pää punaisena ja pumppu pettäen ja kaikessa muussakin turvalliseksi koetusta pidetään kiinni, kun en voida näyttää muille, että jos nyt epäonnistunkin haaveissani. Täällä koetaan, että aina jonkun tietyn asian suorittamisen täytyisi johtaa palkintoon ja onnistumiseen.

Ja totta helvetissä suurin osa haaveista jää haaveiksi. Mutta sitkeällä epäonnistumisilla vähintään yksi onnistuu. Ja sitten kun haave muuttuu liian turvalliseksi, niin uuden haaveen kimppuun.

Eli ei muuta kuin päätä hakaten seinään eteenpäin. Riskillä perkele.