Poliitikot - median uhreja?

Nykyisin on muotia olla median uhri. Varsinkin jos on poliitikko tai joku muu päättävässä asemassa oleva henkilö. Lähes kaikki syystä tai toisesta tehtävästään itse lähteneet tai pakoitettuna lähteneet ovat olleet median uhreja. Ja helposti he saavat muutkin masinoitua ajattelemaan samalla tavalla.

Viimeisin uhri on Matti Vanhanen, josta kirjan kirjoitti niinkin puolueeton henkilö kuin oma alainen, jonka juoruttiin yhdessä vaiheessa olevan vähän muutakin. Ja kuten arvata saattaa, kaikkeen syyllinen Vanhasen mielestä on media. Se nyt ei ollut edes mikään uutinen, että tämäkin kirja jatkaa Vanhasen marttyyri-linjaa. Kysymys tietenkin kuuluu, onko media elänyt Vanhasen elämän Vanhasen sijasta. Tuskinpa vaan, eiköhän se Vanhanen itsekin ole aihetta antanut juttuihin.

Poliitikoille ja johtaville virkamiehille on kovin vaikeaa hyväksyä, että media ei kirjoita niistä asioista ja sillä tavalla, kun he itse haluaisivat. Vielä vaikeampaa heidän on hyväksyä, että myös heidän yksityiselämästään kirjoitetaan. Se sopii kyllä silloin, kun vaalien alla esitellään perheen koirat ja kesämökit, mutta kun satunnainen naisystävä löytyy perhearvoja jyräävältä poliitikolta, tästä ei tietenkään saisi kirjoittaa.

Näin se vain menee vapaassa tiedonvälityksessä, että se on kahden kauppa. Toimittajan ja jutun kohteen sekä mielellään myös lukevan yleisön. Aivan samalla poliitikot  "kilpailuttavat" medioita päättäen kenelle he antavat syvähaastattelun ja kenelle eivät ja keille toimittajille paiskotaan luuria korvaan sanoen: En kommentoi. 

Ja kun päättäjät heittäytyvät uhreiksi ja marttyyreiksi, heidän "mediakritiikkiään" rientää tukemaan saman tien puolisentusinaa mediatutkijaa. Paitsi tietenkin perussuomalaisia poliitikkoja hekään eivät tue. Uusin muoti ikäviin otsikoille joutuneille on ryhtyä "mediakriitikoiksi".

Jokainen ikävä juttu on luonnollisesti aiheeton ja selkeä ajojahti. Naispoliitikot väittävät tulleensa yleensä jahdatuiksi siksi, että ovat naisia, vaikka suurin osa toimittajistakin on jo naisia. Miespoliitikot taas vetoavat "heittäneensä" kommentin, halunneensa herättää keskustelua tai useimmiten vain, että toimittaja on väärässä. Tuskin kukaan väittää, etteikö medialle tapahtuisi ylilyöntejä, mutta niitä tapahtuu myös päättäjille.

Paksunahkaisia poliitikkoja ei ole kovin montaa tässä maassa puhumattakaan huumorintajuisista. Tosin huumori ja paksu nahka ei ole läheskään kaikille toimittajillekaan luontainen ominaisuus. Kaikkein huonoiten mediaa tuntuvat hieman yllättäen ymmärtävän ne poliitikot, jotka eivät ole koskaan mitään muuta töitä tehneetkään. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Täällä Suomessa poliitikot ovat saaneet olla ennen vanhaan varsin rauhassa. Vanhemmille poliitikoille on ollut kova paikka, kun myös toimittajakunta on vaihtunut. He eivät sauno enää yhdessä päättäjien kanssa, vaan pitävät oman päänsä. Ja sekös kismittää.