He haluavat pois yhteiskunnasta

Katselin tänään ranskalaisen elokuvan, missä mies päätti jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän ei halunnut kilpailla asemasta, rahasta eikä seksistä. Hän vain tarkkaili kaikkea sivusta. No, mies tietenkin sekosi. Mieleen tuli myös tämä Varkauden puukottaja, joka sanoi syyksi tekoonsa, että haluaa päästä tästä yhteiskunnasta pois.



On mielenkiintoista, että Facebookien ja kännyköiden aikakaudella ihminen todellisuudessa yksinäisempi kuin koskaan. Mitään juhlallista päätöstä yhteiskunnasta jättäytymisestä ei tarvitse edes välttämättä tehdä. Jotkut ihmiset jätetään ulkopuolelle jo lapsena, eikä tilanne koskaan siitä muutu.



Nuorena hyljeksitty on harvemmin aikuisenakaan mikään ihmisten suosikki. Jos naiset ovat vierastaneet sinua jo nuorena, eivät he sinusta innostu aikuisenakaan. Näin se vain menee. Ihmisen minuus luodaan nuorena ja jos joutuu erilleen muista, tyhjyys seuraa mukana. Kun katkeruus kasvaa hyväksymättömyyden takia, siitä on lähes mahdotonta päästä koskaan eroon. Ei sitä ihminen koskaan tunne silloin kuuluvansa johonkin suurempaan yksikköön eli meihin.



Kaikkein hulluinta on, että väitetään, että ketään ei jätetä yksin. Tottakai jätetään, jos sinun elämäsi ei vastaa sitä, mitä ihmisten enemmistö oletusarvoisesti pitää hyvänä elämänä ja oikeana käyttäytymisenä. Harva valitsee osaansa ulkopuolella, se on vain kohtaloksi annettu.



Olen pohtinut, että mikä ulosjätetyissä ihmisissä on sellaista, joita valtavirta ei hyväksy. Suurin osa ulosjätetyistä ei ole mitään hirviöitä, vaan lämpimiä, herkkiä ja mukavia ihmisiä. Joku on vain heissä sellaista, mikä ei kelpaa.



Niin. Mikä tekee jostain ihmisestä sellaisen, että hänestä käännetään katseet poispäin ja kun hän puhuu häntä ei kuunnella. Hänelle ei hymyillä ja häntä ja hänen ajatuksiaan ja elämäänsä ei pidetä kiinnostavana. Miksi?



Itse olen aina tuntenut olevani jollain tavalla ulkopuolinen, vaikka olenkin hyvinkin yhteiskunnassa kiinni tällä hetkellä. Mutta en koskaan ollut lapsena ja nuorena niitä "hyväksyttyjä ihmisiä".  Sen vain aisti. Omalla tavallaan minua jopa yritettiin tyrkkiä ulos siitä maailmasta.



En ole koskaan erityisemmin kilpaillut seksistä, rahasta tai menestyksestä. Jos jotain näiden saralla olen saavuttanut, niin kyse on ollut joko sattumasta tai armottomasta työstä.



Minua ei ole mitä todennäköisemmin kukaan rakastanut romantillisella tavalla, vaikka seurustellut olenkin satunnaisesti. Nekin seurustelusuhteet ovat kestäneet niinkin kauan kuin kestivät vain sen takia, että minä halusin niiden jatkuvan. Minua ei kyselty nuorena treffeille, eikä minua haettu hitaita tanssimaan. Minusta on ehkä hetkeksi viehätytty, mutta ei koskaan rakastuttu.



Työssäni olen menestynyt, mutta työpaikkani olen valinnut siten, että ne eivät ole ensimmäisinä olleet "hyväksyttyjen ihmisten" kiikarissa. Varsinaista köyhyyttä en ole joutunut elämässäni muutamia vuosia lukuunottamatta joutunut kestämään.



En ole halunnut kuuluakaan koskaan kai mihinkään meihin, vaikka olen yrittänyt kuulua järjestöihin yms. Se ei vain ole ollut minua varten. En pysty koskaan hyväksymään yhden ajattelutavan erinomaisuutta, mihin kaikki ihmisten ryhmäytyminen yleensä johtaa.



Minä olen ollut elämässäni onnekas, mutta myös hyvin epäonninen. Olen ollut ulkopuolella, onneksi, sillä olen siten nähnyt enemmän.