Aidot stadilaiset, onko heitä?

Aika usein haastatteluissa ihmiset sanovat, että vanhaa Stadia ei ole, eikä stadilaisia. Näinhän sen täytyy olla. Vanha Stadi katosi viimeistään 60- ja 70-luvuilla maaseudun väestön rynnistettyä viimeisen kerran urakalla pääkaupunkiimme.

Samoin väitetään, että ennen Stadissa puhallettiin yhteen hiileen ja kivaa oli. No jaa. Enpä usko, jos valtaosa köyhistä asui Pitkänsillan toisella puolella ja vähänkin varakkaammat toisella puolella. Toki tuossa tiukassa sosiaalisessa luokittelussa oli puolensa. Omien puolta pidettiin, kunhan yhteiskuntaluokka oli sama. Nythän kantakaupunkiin sillan molemmilla puolin ei taida olla asiaa, ellei joku hoida vuokrakuluja köyhän puolesta.

Stadin asujaimistokin oli ennen tiukasti sullottu kantakaupunkiin. Nyt Stadi on Helsinki ja valtaosa asuu lähiöissä ympäri kaupunkia. Sinänsä kyllä ihmettelen, että kuinka monta sitä aitoa stadilaista on. Jos vaikka laskemme aidoiksi stadilaisiksi ne, joiden suku asui Stadissa silloin kuin siitä tuli pääkaupunki, täytyy aitoja stadilaisia olla aika vähän.

Minä kuulun niihin tuhansiin ja tuhansiin, jotka ovat löytäneet tiensä Stadiin. Minun tapauksessani se tapahtui puolivahingossa toisin kuin monet, jotka ovat Helsinkiin pyrkineet hinnalla millä hyvänsä. Helsingin lähiöihin tosin tuskin kukaan hinkuu, vaan ennemmin kantakaupunkiin.

En tiedä, tunnenko itseni erityisen stadilaiseksi. Olen asunut täällä vasta muutaman vuoden, vaikkakin muutin vain vieruskaupungista Vantaalta. Ehkä ihmisen sielu kuitenkin jää siihen kaupunkiin, jossa on syntynyt, halusi tai ei. En tosin haikaile takaisin Vantaalle, mutta kaikki siellä tapahtunut on liimautunut muistiin.

Helsingissä on paljon asioita, joista pidän. Rakennukset, ratikat, sellainen historia, jota Vantaalla oli vain nimeksi. Pienemmistä kaupungeista tulleet valittavat Helsingin vilinää, mutta kun olen käynyt Pariisin tai Pietarin kaltaisissa miljoonakaupungissa, Helsinki on aika lintukoto.Silti ruuhka-aika on ajoittain rasittava.

En ole oikea stadilainen. Ehkä jonain päivänä. Yhtä hyvin voisin nähdä itseni asumassa Pariisissa, Tukholmassa tai vaikka Oulussa. En ole koskaan ollut paikkauskollinen sielussani, vaikka olen asunut tietyssä kaupungissa pitkiä aikoja. Sielustani on tullut levoton, se ei ole kotonaan oikein missään, vaikka kaipaakin rauhaa ja tuttuja paikkoja.