Kultapoika-Teemu

Torstaina kävin Teemu Selänteestä kertovan kirjan Teemu julkistustilaisuudessa. Toimittajia riitti paikalla, mikä ei yllättäne ketään. Kutsuvierastilaisuudessa oli tiedotustilaisuuttakin enemmän ihmisiä. Teemu Selänne lienee suositumpi kuin koskaan peliuransa aikana.

Suosiossa Teemulle vetää vertoja tällä hetkellä ehkä vain Vesa-Matti Loiri. He ovat ne kaksi, joita voi kutsua pelkillä etunimillä ja jokainen tietää ketä tarkoitetaan. Heistä negatiivisen artikkelin kirjoittaminen aiheuttaisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi sellaista ei kukaan tee, jo onko sitä väkisin tietenkään edes pakkokaan. Teemun suosion niittasi taivaisiin Sotsin olympialaiset. Se oli hänelle eräänlainen viimeinen kruunu.

Mikä on sitten tehnyt Teemusta niin tavattoman suositun. Kukaan ei voi kiistää, etteikö hän olisi saavutuksiltaan paras suomalainen kiekkoilija kautta aikojen, vaikka se kultamitali jäi arvokisoista saamatta. Ja kun Teemun näin livenä nyt, niin kyllä hänessä karismaa on, sitä jotain kuten sanotaan. Jotain sellaista poikamaista hän on säilyttänyt, vaikka on jo yli 40 vuotta.

Pikaluin ennen tiedotustilaisuutta Teemu-kirjan ja ei se todellakaan huono ollut, vaikka en urheilumiehiä varsinaisesti olekaan. Teemu puhui kirjassa aika avoimesti lähes kaikista asioistaan. Teemuhan ei koskaan ole ollut hölösuu, joka kertoisi kaikki asiansa julkisuudelle. Hänellä ei ole siihen tarvettakaan. Siksipä mies ei ole sosiaalisessa mediassakaan. Homma taitaa mennä niin, että Teemua tavoitellaan, eikä Teemu tavoittele muita.

En ole koskaan ihaillut poikamaisesti ihmisiä, vielä vähemmän urheilijoita. Arvostan kyllä Teemun saavutuksia. Hänen esimerkillään Suomelle riittää menestystä jääkiekossa, sillä innoittajia tarvitaan urheilussa enemmän kuin vaikka kirjallisuudessa, joka on yksinäistä ja useimmiten epäkiitollistakin puurtamista verrattuna urheiluun. Urheilijana kansansuosiokin on taatumpi.