Entä jos olisit aikuinen vauva

kuva:telsu.fi
Olen tykästynyt TV5:n dokumentteihin. Miksikö? Niissä käsitellään usein arkoja aiheita, joita kotimaiset dokumentit eivät tarjoa. Eivätkä suomalaiset ihmisetkään suostuisi paljastamaan itsestään niin arkoja aiheita, kuten pääosin brittiläistekoisissa vitosen dokumenteissa tarjoillaan.

Viimeksi katsoin dokumentin aikuisista vauvoista eli aikuisista, jotka haluavat pukeutua erityisesti vaippaan ja että heitä hoivaillaan äidin toimesta kuin lapsena. Brittiläinen pariskunta oli perustanut päiväkodin näille aikuisille vauvoille.

Aikuiset vauvat olisi helppo tuomita heti seonneiksi, mutta nämä vauvat elivät normaalia elämää muuten. Osa saattoi olla jopa johtavassa elämässä arkielämässä, eivätkä loputkaan täysiä reppanoita olleet. Yksi asia useimpia yhdisti. He olivat hoivaa ja varsinkin lämpöä vaille jääneet lapsena.

Useimmat heistä olivat miehiä ja päiväkotipariskunnan vaimo toimi heidän äitinään. Osa ei kokenut mitään seksuaalista tyydytystä tästä hoivaamisesta, vaan he yksinkertaisesti kaipasivat hoivaa niin paljon. Hyvä näin, sillä jos jotain seksuaalista tuohon olisi liittynyt, olisi tuntunut turhan kiusalliselta katsoa.

Yksi dokumentin vauvoista oli sentään nainen. Hän halusi pukeutua pikkutytöksi. Hänen isukkinaan toimi hänen kymmenen vuotta vanhempi miehensä, joka passasi naista kuin isukki pikku prinsessaansa konsanaan.

Nainen ei halunnut kasvaa aikuiseksi, vaan tunsi olonsa onnelliseksi noin kuusivuotiaan olotilassa. Hän oli jopa sisustanut yhden huoneensa jättiläismäisillä huonekaluilla, jotta hän saisi kuvitelman itsestään kuusivuotiaana suuressa maailmassa. Tämän roolileikin ohella pariskunta väitti elävänsä aivan normaalia elämää.

Sen tämä dokumentti todisti, että ihmisten hoivan- ja turvallisuudenkaipuu on mittaamaton, jos on jäänyt näitä asioita ilman lapsuudessa. Surullinen olo dokumentista jäi, että joidenkin aikuisten ihmisten on pakko hakea turvallisuutta ja hoivaa pukeutumalla vaippoihin ja ahtautumalla pinnasänkyyn, vaikka en ketään tai hänen taipumuksiaan halua tuomita.

Dokumentissa esiintyneet henkilöt myös korostivat, että he vain haluavat olla lapsia ja etteivät ole pedofiilejä, millaiseksi monet heidät olivat tuominneet. Vaikka aikuiset vauvat väittivät olevansa onnellisia olleessaan lapsia, jokin muu heistä välittyi. Suuri emotionaalinen tyhjyys ja rakkaudenkaipuu sanoisin.

Kommentit

  1. katoin dokkarin, jossa oli englantilaisista aikuisista vauvoista ja vaikka se oli aika kiusallista katsottavaa, lähinnä heräsi ajatus, että miten tyhjä ja ilman hoivaa ja läheisyyttä puuttuvaa elämää ihminen on voinut viettää..paljon kysymyksiä se herättää ja ristiriitaisiakin tunteita. mutta emotionaalinen tyhjyys, jonkinlainen turvattomuus nousi päällimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
  2. Juuripa noin. Ajattele, että on vielä ihmisiä, jotka eivät kykene ilmaisemaan turvattomuuttaan millään tavoin, vaan ovat täysin jähmettyneitä.

    VastaaPoista
  3. niin, ehkäpä juuri tuo vauvaksi heittäytyminen on sitten jonkinlaista seurausta sille, ettei osata muuten turvattomuutta ilmaista..täyttyykö kuitenkin tuo tyhjyys "epätodellisuudella" niin, että on aikuisten vauvojen "hoivakodissa"..entäs jos tuollaisia hoivakoteja ei olisi..herää kysymys saako nämä ihmiset ammattiapua ja ottavatko he sitä vastaan..ja onko sitä ylipäänsä miten tarjolla..eihän ne välttämättä koe tarvitsevansa apua..vaikka lähtökohtaisesti pidän tuota ongelmana., et aikuinen haluaa olla vauva..pitäis olla muitakin keinoja jolla täyttää emotionaalinen tyhjyys ja turvattomuus..

    VastaaPoista
  4. Moni tietenkin juopottelee tai täyttää jollakin muulla addiktiolla tyhjyyttään. Ihminen on uskomattoman taitava pakenemaan ongelmiaan. Ja vaikka se haluaisikin apua, niin sitä on vaikea saada. Mutta kuten sanoit, niin nämä vauva-aikuiset eivät itse koe tarvitsevansa apua.

    VastaaPoista
  5. en tiedä miksi, mutta tuo kuvassa oleva aikuinen mies muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi yhtä suomalaista julkkista.

    VastaaPoista
  6. Ai jaa, ketä? Mulle ei tullu heti mieleen ketään.

    VastaaPoista
  7. no..ben furman..huvittavaa sinänsä..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset