Kun Suomen politiikka muuttui tosi-tv-sekoiluksi
Ennen Suomen politiikka oli tavattoman tylsää. Konsensus oli niin vahvaa, ettei sitä mikään murtanut. Kaikki pomot olivat samaa onnellista kaveriporukkaa oli puolue, ammattiliitto tai työnantajaliitto mikä tahansa. Jos hallitus olisi kaatunut tai edes sen rivit rakoilleet olisi se ollut järisyttävä uutinen.
Nyt kaikki on toisin. Hallitukset eivät tule enää tulevaisuudessa pysymään Suomessa kasassa vaalikautta. Sinänsä se ei ole poikkeuksellista, näin on monessa muussakin maassa. Ihmisten mielipiteet ovat myös jyrkempiä kuin mitä ne olivat 30 vuotta sitten. Suomessa se johtuu osaltaan hyvinvointivaltion yskähtelystä.
Politiikka on nyt hullun myllyä, jossa logiikalla ei juurikaan ole sijaa. Tämä viikko on osoittanut sen viimeistään. Johtajuuskin on pahasti hukassa. Tai johtajuus on johtajien takana jollakin toisella piilossa, kuten ilmeisesti keskustassa tällä hetkellä on. Katri Kulmuni näytti hallituskriisin aikana superjäykältä säikähtäneeltä peuralta, joka ei tuntunut ulospäin ymmärtävän mitä ympärillä tapahtuu.
Kansan tajuun ei tule koskaan menemään se, että Rinne kammetaan väkisin pois, mutta hän ilmeisesti on jäämässä jopa ministeriksi hallitukseen. Kuka hallitusta oikeasti tulee johtamaan? Töitä saa tehdä, että ihmisten ymmärrys politiikkaan joskus kasvaisi. Rinteen närkästyksen kyllä ymmärtää, edes omista kukaan ei noussut puolustamaan häntä. Jopa oma suosikki Sanna Marin, todennäköinen pääministeri, otti pesäeron heti Rinteeseen.
Nykyisen hallituksen ohjelma on hyvä, ainakin köyhien kannalta, mutta seuraavissa vaaleissa kokoomus ja persut näillä näkymin voittavat, ja sen tietää, mitä se tarkoittaa niille, joiden jokapäiväinen elämä on jo kamppailua. Köyhät kyllä äänestävät persuja, mutta onko persut köyhien puolue?
Politiikka on tietty laji, joissa joitakin pidetään lähtökohtaisesti hyviksinä ja toisia pahiksina. Kun ulkoministeri Haaviston toimintaa kritisoidaan, niin jotkut kavahtavat, että tämä on törkeää. Ja jos samalla pallilla olisi joku muu samoilla teoilla, niin median kritiikki olisi oikein. Lähtökohtaisesti median ei tule olla poliitikkojen kaveri. Sen onneksi useimmat toimittajat muistavat.
Politiikkaan kuuluu juonittelu. Ennen se pidettiin salassa enimmäkseen. Nyt sähköpostit ovat melkein nopeammin toimittajilla kuin alkuperäisillä vastaanottajilla. Huomiosta kamppaillaan hinnalla millä hyvänsä, ikään kuin ei olisi elossa, jos ei ole riittävästi julkisuudessa.
Se on sellaista tosi-tv-politikointia, kun nykyään kuvataan jo eduskunnan ryhmähuoneiden ovia odottaen niiden aukeavan, vaikka joku on vuotanut päätökset jo kokouksesta medialle. Kaikki haluavat kunnon johtajuutta, mutta jos joku on vaitelias johtaja, joka ei lörpöttele, niin salailuepäilythän ne ovat sitten kehissä.
Ai niin. Jotain pysyvää on. Hän on Paavo Väyrynen. Hän on kuin tosi-tv-kilpailija. Muut osanottajat äänestävät häätöäänestykseen, mutta katsojat pelastavat hänet.
Nyt kaikki on toisin. Hallitukset eivät tule enää tulevaisuudessa pysymään Suomessa kasassa vaalikautta. Sinänsä se ei ole poikkeuksellista, näin on monessa muussakin maassa. Ihmisten mielipiteet ovat myös jyrkempiä kuin mitä ne olivat 30 vuotta sitten. Suomessa se johtuu osaltaan hyvinvointivaltion yskähtelystä.
Politiikka on nyt hullun myllyä, jossa logiikalla ei juurikaan ole sijaa. Tämä viikko on osoittanut sen viimeistään. Johtajuuskin on pahasti hukassa. Tai johtajuus on johtajien takana jollakin toisella piilossa, kuten ilmeisesti keskustassa tällä hetkellä on. Katri Kulmuni näytti hallituskriisin aikana superjäykältä säikähtäneeltä peuralta, joka ei tuntunut ulospäin ymmärtävän mitä ympärillä tapahtuu.
Kansan tajuun ei tule koskaan menemään se, että Rinne kammetaan väkisin pois, mutta hän ilmeisesti on jäämässä jopa ministeriksi hallitukseen. Kuka hallitusta oikeasti tulee johtamaan? Töitä saa tehdä, että ihmisten ymmärrys politiikkaan joskus kasvaisi. Rinteen närkästyksen kyllä ymmärtää, edes omista kukaan ei noussut puolustamaan häntä. Jopa oma suosikki Sanna Marin, todennäköinen pääministeri, otti pesäeron heti Rinteeseen.
Nykyisen hallituksen ohjelma on hyvä, ainakin köyhien kannalta, mutta seuraavissa vaaleissa kokoomus ja persut näillä näkymin voittavat, ja sen tietää, mitä se tarkoittaa niille, joiden jokapäiväinen elämä on jo kamppailua. Köyhät kyllä äänestävät persuja, mutta onko persut köyhien puolue?
Politiikka on tietty laji, joissa joitakin pidetään lähtökohtaisesti hyviksinä ja toisia pahiksina. Kun ulkoministeri Haaviston toimintaa kritisoidaan, niin jotkut kavahtavat, että tämä on törkeää. Ja jos samalla pallilla olisi joku muu samoilla teoilla, niin median kritiikki olisi oikein. Lähtökohtaisesti median ei tule olla poliitikkojen kaveri. Sen onneksi useimmat toimittajat muistavat.
Politiikkaan kuuluu juonittelu. Ennen se pidettiin salassa enimmäkseen. Nyt sähköpostit ovat melkein nopeammin toimittajilla kuin alkuperäisillä vastaanottajilla. Huomiosta kamppaillaan hinnalla millä hyvänsä, ikään kuin ei olisi elossa, jos ei ole riittävästi julkisuudessa.
Se on sellaista tosi-tv-politikointia, kun nykyään kuvataan jo eduskunnan ryhmähuoneiden ovia odottaen niiden aukeavan, vaikka joku on vuotanut päätökset jo kokouksesta medialle. Kaikki haluavat kunnon johtajuutta, mutta jos joku on vaitelias johtaja, joka ei lörpöttele, niin salailuepäilythän ne ovat sitten kehissä.
Ai niin. Jotain pysyvää on. Hän on Paavo Väyrynen. Hän on kuin tosi-tv-kilpailija. Muut osanottajat äänestävät häätöäänestykseen, mutta katsojat pelastavat hänet.
Kommentit
Lähetä kommentti