Pyhyydestä ja kaiken ristiriitaisuudesta
Nykyisin voivotellaan, että mikään ei ole enää pyhää. Sinänsä väite pitää paikkaansa. On enää harvoja asioita, joista ei voisi tehdä pilaa ja jotka jätettäisiin kunnioituksella rauhaan, mikäli pyhyydellä tarkoitetaan kunnioitusta tai jonkin asian suojelua kritiikiltä.
Kristinuskoa saa vapaasti pilkata, kuten monia muitakin uskontoja islamia lukuun ottamatta. Islamista on siis tullut uusi pyhä, joka ei ole samanlaisen rienauksen kohteena kuin muut uskonnot nykyisin. Se heijastuu myös väittelyyn al-Holin leirin Isis-lapsista ja varsinkin heidän äideistaan, jotka toiset haluavat Suomeen ja toiset eivät. Keskustelu näistä lapsista ja äideistä on pyhä, eikä siinä löydetä konsensusta.
Muitakin pyhiä aiheita on, joita koskee ns. itse aiheutettu asiallisen keskustelun kielto. Näitä aiheita ovat pikaisesti mietittynä sukupuolten tasa-arvokysymykset ja vähemmistöt. Nimeikkäimmät islam-kriitikot ovat aivan oikeassa hengenvaarassakin, siinä missä muita asioita kommentoivat joutuvat nettihäiriköinnin kohteiksi.
Ennen asiat eivät olleet sen paremmin, vaikka konsensus oli laajempaa ja mahdollisuudet ennen nettiä rähjäämiseen rajoitetumpia. Ei sitä Neuvostoliittoakaan ennen kritisoitu. Se oli silloin pyhää, eikä Kekkostakaan ilman seuraamuksia. Hänkin oli pyhä.
Täydellistä sananvapauttakaan ei ole olemassa. Se ei ole edes mahdollista. Onneksi. Jos kaikkia ihmisiä saisi näinä nettiaikoina rienata mitä törkeimmillä tavoilla ilman rangaistuksen pelkoa, niin ei siitäkään mitään tulisi.
Pyhät asiat ovat jokaiselle yksilöllisiä. En minä itsekään voi kirjoittaa mitä minä haluan. Tässä toki ei ole kyse pyhyydestä. Jos joku tilaa minulta jutun, niin kyllähän minä kirjoitan sellaiseksi kun asiakas haluaa, tietenkin pitäen faktat mielessäni.
Vaikka minulle mikään ei ole varsinaisesti pyhää, enkä näen minkään asian täydellistä suojelua järkevänä, niin jotkut asiat ovat minulle merkityksellisempiä, eikä minulla lähtökohtaisesti ole tarvetta rienata ketään tai mitään silloin.
Itse haen asioihin vain tasa-arvoa omalta kannaltani niin kuin toivoakseni meistä jokainen. Ja jos näen epäkohtia niin vaikeaa on pitää suu kiinni edes silloin, kun se olisi järkevää. Itsesensuuri ja ns. kielletyt näkökulmat kun voivat ulottua yllättävän syvälle yhteiskuntaan. Esimerkiksi omien heikkouksien ja ongelmien kertominen on nykyään itsesensuurin avulla kiellettyä ja ei-järkevää, mikäli haluat saada töitä.
Minusta kenenkään ihmisen mielipiteen täydellinen lyttääminen kuulematta toista ei ole kuitenkaan koskaan sananvapautta, ellei siinä täyty rikosoikeudellinen optio. Mielipiteen ei tarvitse olla aina itseään miellyttävä. Se eristää meidät toisistamme aikana, jolloin yhteydenpito ei ole ollut koskaan helpompaa.
Varsinkin ennen myös mielipiteen esittäjän asemalla oli merkitystä. Se edellytti joko varakkuutta tai oppi-arvoa, että mielipiteelläsi oli merkitystä. Nyt elämme taas jo maailmassa, jossa esimerkiksi akateemiset tutkijat itse rajoittavat sananvapauttaan, koska eivät halua joutua häiriköinnin kohteiksi.
Kristinuskoa saa vapaasti pilkata, kuten monia muitakin uskontoja islamia lukuun ottamatta. Islamista on siis tullut uusi pyhä, joka ei ole samanlaisen rienauksen kohteena kuin muut uskonnot nykyisin. Se heijastuu myös väittelyyn al-Holin leirin Isis-lapsista ja varsinkin heidän äideistaan, jotka toiset haluavat Suomeen ja toiset eivät. Keskustelu näistä lapsista ja äideistä on pyhä, eikä siinä löydetä konsensusta.
Muitakin pyhiä aiheita on, joita koskee ns. itse aiheutettu asiallisen keskustelun kielto. Näitä aiheita ovat pikaisesti mietittynä sukupuolten tasa-arvokysymykset ja vähemmistöt. Nimeikkäimmät islam-kriitikot ovat aivan oikeassa hengenvaarassakin, siinä missä muita asioita kommentoivat joutuvat nettihäiriköinnin kohteiksi.
Ennen asiat eivät olleet sen paremmin, vaikka konsensus oli laajempaa ja mahdollisuudet ennen nettiä rähjäämiseen rajoitetumpia. Ei sitä Neuvostoliittoakaan ennen kritisoitu. Se oli silloin pyhää, eikä Kekkostakaan ilman seuraamuksia. Hänkin oli pyhä.
Täydellistä sananvapauttakaan ei ole olemassa. Se ei ole edes mahdollista. Onneksi. Jos kaikkia ihmisiä saisi näinä nettiaikoina rienata mitä törkeimmillä tavoilla ilman rangaistuksen pelkoa, niin ei siitäkään mitään tulisi.
Pyhät asiat ovat jokaiselle yksilöllisiä. En minä itsekään voi kirjoittaa mitä minä haluan. Tässä toki ei ole kyse pyhyydestä. Jos joku tilaa minulta jutun, niin kyllähän minä kirjoitan sellaiseksi kun asiakas haluaa, tietenkin pitäen faktat mielessäni.
Vaikka minulle mikään ei ole varsinaisesti pyhää, enkä näen minkään asian täydellistä suojelua järkevänä, niin jotkut asiat ovat minulle merkityksellisempiä, eikä minulla lähtökohtaisesti ole tarvetta rienata ketään tai mitään silloin.
Itse haen asioihin vain tasa-arvoa omalta kannaltani niin kuin toivoakseni meistä jokainen. Ja jos näen epäkohtia niin vaikeaa on pitää suu kiinni edes silloin, kun se olisi järkevää. Itsesensuuri ja ns. kielletyt näkökulmat kun voivat ulottua yllättävän syvälle yhteiskuntaan. Esimerkiksi omien heikkouksien ja ongelmien kertominen on nykyään itsesensuurin avulla kiellettyä ja ei-järkevää, mikäli haluat saada töitä.
Minusta kenenkään ihmisen mielipiteen täydellinen lyttääminen kuulematta toista ei ole kuitenkaan koskaan sananvapautta, ellei siinä täyty rikosoikeudellinen optio. Mielipiteen ei tarvitse olla aina itseään miellyttävä. Se eristää meidät toisistamme aikana, jolloin yhteydenpito ei ole ollut koskaan helpompaa.
Varsinkin ennen myös mielipiteen esittäjän asemalla oli merkitystä. Se edellytti joko varakkuutta tai oppi-arvoa, että mielipiteelläsi oli merkitystä. Nyt elämme taas jo maailmassa, jossa esimerkiksi akateemiset tutkijat itse rajoittavat sananvapauttaan, koska eivät halua joutua häiriköinnin kohteiksi.
Ei tarvitse kauhean kauas historiassa mennä, kun äärikristityt uhkailivat Martin Scorsesen elokuvaryhmää "Kristuksen viimeisistä kiusauksista" tai Monty Pythonin kuusikkoa "Brianin elämästä". Mitään rienaavaahan ei kummassakaan ollut. Ja musta Marskihan se vasta nostattikin valtaisan raivon Suomessa. Kaikkia yhdistää, etteivät arvostelijat olleet edes nähneet näitä taideteoksia. Musta Marski -elokuva oli surkea, jos sitä nyt voi edes elokuvaksi kutsua, mutta siitäkin kävi selväksi, miksi Marski oli afrikkalainen.
VastaaPoistaMinusta on mielenkiintoista se että miten ja kuka määrittelee mikä on pyhää ja mikä ei. Uskonnot ovat aihe joka puhututtaa ja on puhututtanut kautta aikojen. Tulkintaeroja ja halu tulkita ovat moninaiset. Mutta sitä en lähtökohtaisesri tule koskaan ymmärtämään miksi jotkut ryhmät ovat pyhyyden arvosten yläpuolella ja toisia saa kritisoida ja nälviä ihan käsittämättömällä julmuudella? Mikä muka on "hyväksytympää" kun muutenkin eleyään kaksinaismoralismin kulta aikaa? Totuus on se että aina löytyy ihmisiä jotka loukkaantuu millo mistäkin. Mutta Esa, siinä olen aivan samaa mieltä että lähtökohtaisesti on hyvä pysähtyä niidenkin ihmisten eteen, kenen kanssa on ihan eri mieltä. Aina ei tarvitse olla yksimielinen mutta keskustelu voi olla toisaalta mieltä avartava.
VastaaPoistaÄärikristityt toki ovat olemassa. En kuitenkaan muista heidän suorittaneen esim. Charlie Hebdon kaltaisia iskuja.
VastaaPoistaRanskassa poltettiin elokuvateatteri, jossa esitettiin "Kristuksen viimeisiä kiusauksia". 14 ihmistä loukkaantui. Onneksi kuolonuhreja ei tullut, mutta toisinkin olisi voinut käydä.
VastaaPoista