Teatterissa: Kauppamatkustajan kuolema: Amerikkalainen tragedia rakkaudettomuudesta

Kuva: Mitro Härkönen

Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema on yksi näytelmätaiteen klassikkoja ja sitä on versioitu niin paljon, etten minä edes tiedä, kuinka monta kertaa sitä on esitetty ympäri maailmaa. Aikaa on ollut, sillä sen ensi-ilta rapakon takana oli jo 70 vuotta sitten.  Sen perusviesti on ajaton ja paikaton kaikessa karuudessaan.

Päähenkilö Willy Loman on niitä miehiä, jotka aina uskoivat menestykseen. Sitten kun hän lopulta ymmärtää, ettei menestystä tai edes siedettävää elämää ole luvassa hän romahtaa. Edes lapset eivät toteuta omia unelmia, koska itse ei ole kyennyt antamaan heille eväitä siihen.

Loman on lähes ärsyttävyyteen asti itsekeskeinen persoona, jonka mielestä maailma pyörii hänen ympärillä. Ja on pyörinytkin, sillä mies eli omassa unelmamaailmassaan, kun todellisuus on ollut liian kovaa, eikä vastaa edes kun sinne huudetaan.

Mielestäni Kauppamatkustajan kuolema olisi toiminut paremmin pienemmällä näyttämöllä kuin suurella näyttämöllä Kansallisteatterissa. Se on pohjimmiltaan puhenäytelmä ja olisi vaatinut intiimimmän ilmapiirin. Varsinkin puoliajan jälkeen näytelmä sai kuitenkin jämäkkyyttä ja tunnetta, joka vei vihdoin mukanaan.

Mika Myllyahon ohjaama versio on aika uskollinen alkuperäisversiolle. Siinä ei ole rikottu näytelmää nykyaikaistamalla sitä väenväkisin. Se ehkä jättää sen paikoitellen myös siksi vieraaksi. Varsinkin kun lavastus on kovin pelkistetty ja kaikki jää puheen varaan.

Varsinaisesti kukaan näyttelijöistä ei vie tilaa tai ota näytelmää haltuunsa, ei edes Willy Lomania näyttelevä Hannu-Pekka Björkman. Kauppamatkustajan kuolema on sinänsä niin tarinansa vanki, että siinä on mielestäni vaikea kenenkään näyttelijän loistaa. En tiedä, onko edes tarkoituskaan. Joskus tarina voi olla päähenkilö.

Amerikkalaista tragediaa on haastavaa siirtää suomalaiseen mieleen. Jokainen meistä on oma willylomaninsa, jonka haaveet on romutettu, mutta meillä menestyksen vaatimus ei ole niin ehdoton kuin Usassa. Ainakaan vielä.

Jotkut ovat nähneet näytelmässä yhteyksiä yt-neuvotteluiden Suomeen, jossa ihmiset dumpataan työpaikoiltaan ulos, mutta itse en näe siihen vertailukohtia. Minusta Kauppamatkustajan kuolema on enemmän henkilökohtainen tragedia kuin yhteiskunnallinen. Yt-neuvotteluiden uhri kuin ei ole edes yksilö ja Willy Loman on sitä erittäin paljon.

Näytelmä kertoo myös minusta siitä, että perheessä eivät vaatimukset ja toiveet kohtaa. Willy vaatii pojaltaan Biffiltä kaikkea, mutta tämä ei taas halua mitään. Willy kaipaa myös veljeltään Beniltä hyväksyntää, mutta tämä ei taas anna mitään.

Äiti-Linda taas palvoo Willyä lähes pyhimysmäisellä uskollisuudella, vaikka Willy pettää tätä kauppamatkoillaan. Äitikään ei anna pojilleen hyväksyntää, vaan kaikki rakkaus uppoaa uppoavaan mieheen eli perhehelvetti on valmis. Kukaan ei kannusta tai rakasta ketään oikeasti. Sen sanoman näytelmä antaa ja se vaikuttaa katsojaan vahvasti.