Barbie selätti somevaikuttajat markkinointijobbareikseen, mutta miten käy kritiikin?

Kritiikistä nousee aina aika ajoin kohua. Oli sitten kyseessä kritiikki mistä tahansa taiteesta. Nyt eniten kismittää somen vaikuttajat, jotka kansoittavat ilmaislipuillaan ja ylistävillä "arvioillaan" tilaisuutta kuin tilaisuutta. 

Se on sitä näkyvyyttä, josta tilaisuuden järjestäjän ei tarvitse maksaa muuta kuin ilmainen lippu ja jotain naposteltavaa. Jos onnekas on, voi nykyään ehkä samppanjalasillisenkin saada.

Nyt parhaimmillaan ennätyskatsomoita täyttävä Barbie-elokuva on malliesimerkki. Älykkäästi elokuva käännettiin femimistiseksi elokuvaksi, aiemmin vihattu, naista alistava Barbie on mennyttä aikaa. Ja some täyttyi naisjulkkisten ylistävistä "arvioista" elokuvasta. Kyllä sai se jossain lymyilevä länsimainen patriarkaatti taas kyytiä.

Toki ammattilaisten kirjoittamat arviot ovat vähenemään päin perinteisessä mediassakin. Eivätkä ne juuri vaikuttajien arvioista eroa peruspositiivisuudessaan, vaikka en pidä ilkeyttä itseisarvona. 

Suomen pienet ja sisäänpäinlämpiävät kulttuuripiirit varmistavat sen, että kritiikit ovat usein kädenlämpöisiä ja kulttuurijargonilla kirjoitettu. 

Jos joku kirjoittaa vähänkin ärhäkkäämmän arvostelun, siitä nousee yleensä uutinen, kuten esimerkiksi Kiira Korven runokirjan yhteydessä. Miki Liukkosen kirjan arvostelu oli taas kieleltään niin käsittämätön, että vaikeita kirjoja kirjoittanut Miki itsekin naureskeli sille, koska ei tahtonut ymmärtää kirjansa kritiikin kieltä. Muitakin esimerkkejä löytyy lisää. 

Ärhäkämpiä arvioita estävät kaveruussuhteiden lisäksi myös se, että voit tulla syytetyksi vihapuheesta, jos lyttäät jonkun teoksen. Jos haukut teosta, haukut myös tekijän persoonaa. Naisten ollessa kyseessä myös naisvihasta. 

Yritä siinä sitten kirjoittaa sitä, mitä oikeasti ajattelet. Aikamme peruspositiivisuuden vaatimus oln levinnyt kritiikkeihinkin. Kuka nyt vittumaisen ja ikävän ihmisen mainetta haluaisi, loppuvat sitten vähätkin työt.

Joku ehdotti kritiikkien siirtämistä jotenkin kaupallisuudesta pois valtiolliseksi toiminnaksi. No sehän se vasta olisikin. Sen jälkeen kaikki olisi yhtä woke-autuutta ja cancelointia oikein urakalla, kun tehtäisiin kattava listaus, mitä sanoja ei saa käyttää ja mistä aiheista ei saa kirjoittaa. 

Ennemmin kaupalliset toimijat voisivat vaatia helpolla kielellä kirjoitettuja kritiikkejä. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, sillä ammattilaisten kirjoittamista kritiikeistä halutaan eroon. Lehdessä kun lehdessä "kritiikki" on miltei vain pelkkä kirjan tai elokuvan esittely.

Mutta juuri sen helpomman kielen takia ihmiset etsivät esimerkiksi kirjoista tietoja kirjallisuusblogeista, niitä on helpompi lukea. Ei kaikenlaisessa informaatiotulvassa painiskeleva ihminen hukkaa aikaansa mihinkään vaikeaselkoisuuteen tai liian laajaan pohdiskeluun.

Kommentit

Suositut tekstit