Kirja-arvio: Janne "Nacci" Tranberg - Vankilakäsikirja: Julkkiskonna neuvoo kuinka pärjätä vankilassa

 

Luettuani julkkiskonna Janne "Nacci" Tranbergin Vankilakäsikirjan yllätyin, että se todella on vankilakäsikirja, jos nyt joku haluaa valmistautua vankilaan menoon. Pakkohan sinne on tietenkin mennä, jos riittävän kova tuomio tulee.

Käsittääkseni kirja on sorvattu ensiksi äänikirjaksi, koska kustantajana komeilee Supla. Se toki näkyy ajoittaisena toistona kirjassa, joka ei luettuna häiritse niin paljoa. Myös kuvat ovat aika heikkotasoisia mustavalkokuvia, mitä voi pitää ihmeenä, sillä Naccin kirjat ovat myyneet hyvin. Vähän enemmän olisi voitu satsata.

Ironista tietenkin sinänsä, että juuri Nacci on kirjoittanut vankilakäsikirjan, sillä hänhän on muutaman kerran ollut näyttävästi karkuteillä vuositolkulla media että poliisi kintereillään. Mutta onhan hän toki istunut vuosia vankilassakin ja istuu paraikaa Katiska-vyyhdin tiimoilta. 

Omien sanojensa mukaan hän ei ole enää palaamassa vankilaan ja toivotaan toki parasta. Ainakin hänen kirjansa ovat myyneet paremmin kuin tukun ammattikirjailijoita. True Crime kiinnostaa, että jokainen kirjoitustaitoinen konna saanee kustannussopimuksen. Tosin Nacci on hyvä kirjoittaja. 

Vankilat kiinnostavat, sillä loppujen lopuksi harva meistä niihin joutuu ja poikkeaahan vankilaelämä perusarjesta, vaikka vankilassa sitä vasta samat asiat toistuvatkin päivästä toiseen.

Nacci kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä, eikä kirjaa ole sensuroitu edes poliittisesti epäkorrektien sanojen osalta. Monilla on myös elokuvien ja tv-sarjojen perusteella värittynyt kuva vankilaelämästä, jota tämä teos oikaisee. 

Nacci lohduttaa vankilaan meneviä, että sielläkin pärjää, kunhan pitää vain huolen omista asioistaan eikä ole liian näkyvä tai kuuluva. Eikä vasikoi turhia. Näinhän se kalterien takanakin menee.

Tranberg kritisoi jonkin verran Suomen vankilajärjestelmää varsinkin sen osalta, miten vankeja aktivoidaan takaisin elämään opiskelun tai muun toiminnan kautta. Toki hän itse istuu kovaa huumerikostuomiota, mutta en tiedä mitä sekään auttaa, jos ihmisiä makuutetaan loputtomiin katkeroitumassa ja juonia punomassa.

Kommentit

Suositut tekstit