Puhuuko yksikään toimittaja enää kansaa?

Lukaisin tässä viime päivinä maaliskuussa edesmenneen rikostoimittaja-kirjailija Harri Nykäsen elämäkerran. Se on jo kahdeksan vuotta vanha kirja, mutta monet Harrin tuolloin esittämät ajatukset purevat yhä. Ehkä jopa paremmin kuin kirjan ilmestymisen aikoihin.

Harrihan oli sellainen vanhan ajan toimittaja, joka ei vältellyt vääränlaisestikaan ajattelevia ihmisiä, kuten nykytoimittajat pääsääntöisesti. Hän oli kansan parista lähtenyt ja kirjoitti kansalle. Näinhän eivät tee toimittajat enää nykyään.

Mutta sai totuuden etsintänsä Harrikin maksaa Hesarissa työpaikallaan. Tarpeeksi kauan kun ärsyttää herrojen ja rouvien kanssa verkostoituneita päätoimittajia yms. niin kenkäähän sitä tulee. Hyvän toimittajan on vaikea luoda ystäviä silloin kuin kyseessä ovat herrat ja rouvat.

Harri sai lempinimen Likainen Harri sen takia, että tykkäsi kaivella lahjontaa, hyvä veli-verkostoa yms. Niin pienessä maassa kuin Suomessa, kaikki päättäjät eri aloilla tuntevat toisensa ja Suomi on rakenteellisen korruption toivemaa.

Harri kaiveli toisin sanoen  kaikkea sellaista, mitä toimittajat nykyisin välttelevät. Helpompi on kaivella somesta, mitä kukin on joskus aikoinaan kirjoitellut somessa. Sitten voi odotella illan joogaa ja tavata sivistyneitä ystäviään poikkiteloin koskaan esimiestään vastaan asettumatta, ettei itse ole seuraavan irtisanomisputken irtisanottavien joukossa.

Nykytoimittajien yksioikoiseen ajatteluun on ainakin yksi syy. Lähes kaikki ovat valmistuneet muutamasta yliopistosta. Nykyisin on lähes mahdotonta saada vakituista toimittajan paikkaa, jos et ole valmistunut näistä yliopistoista, koska esimiehet ovat itsekin valmistuneet niistä. Piiri pieni pyörii.

Ei tarvitse olla persu ymmärtääkseen, että nykytoimittajalla ei ole käsitystä tavallisen kansan ajattelusta. Eivät he edes halua ymmärtää sitä. He kirjoittavat heille, jotka ajattelevat, niinkuin he itse ajattelevat. Siksi heidän on lähes mahdotonta hyväksyä perussuomalaisia ja vielä vähemmän persuja päättämässä. 

Ironista on, että nykytoimittajat itse kuvittelevat olevansa sananvapauden airueita, kun he itse ovat sulkeneet suunsa omasta ideologiastaan johtuen ja tietenkin myös siitä, etteivät he halua edes ymmärtää miten ne muut ajattelevat.

Kommentit

  1. Totta, isojen medioiden toimittajista suurin osa kannattaa vihervasemmistoa. Kokevat tehtävänsä olevan vaikuttaa yleisöön oman totuutensa julistajina vähänkin poliittisissa uutisissa. Uskottavuus siinä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän lisäksi Journalistiliitto valitsi selkeästi polliitisen kannan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit