Rumalla ei ole oikeutta nautintoon!

Somehan jos mikä on kauniiden ihmisten maailma tai maailma ylipäätään. Tätä algoritmiä ei vastusta kukaan eikä EU ole kieltämässä direktiivillä. Ei ole ilmassa hysteriaa. Ei sitten mitään.

Joskus aikoinaan Kummelit tekivät ironisen biisin, jossa laulettiin, että rumat ihmiset, menkää kotiinne. Niin he usein tekevätkin. 

Rumuuteen liitetään samoja ennakkoluuloja kuin lihavuuteen. Tyhmyyttä, laiskuutta yms. Etenkin jos ruma ei ole sosiaalisesti taitava, mikä voikin muuttaa tilanteen.

Ruma ihminen, ainakaan mies ei saa edes kehua kaunista naista somessa. Kukaan ei tarkempi siitä kuka saa kehua kuin kaunis nainen. Varsinkin jos kehuja on jo vanha ja ruma mies. Ei edes dickpiciä tarvitse lähettää, niin olet iljettävä. 

Ruma saa tyytyä vain tykkäilemään kauniiden ihmisten postauksia. Hän on rahvasta, josta ei sitten pääse eroon.

En tosin usko, että rumilla naisilla on yhtään sen helpompaa kuin rumilla miehillä. Varmasti jopa vaikeampaa, sillä yhä oletusarvona naiselle on kauneus tai edes söpöys. Seksuaalinen epätasa-arvo on sentään rumille yhteistä sukupuolesta riippumatta.

Aikamme suurimpia filosofeja Michel Houellebecq sanoi ainakin tämän Enbusken erinomaisen kolumnin mukaan, että vain ne jotka ovat itse haluttavia saavat haluta. 

Rumalla ei ole oikeutta puhua seksistä tai haluistaan. Siinä missä tunnettu julkkisnaistoimittaja voi avautua käynnistään orgioissa seksiklubilla Berliinissä, ruman täytyy vaieta haluistaan. Häntä ei ole olemassa. Hänen halunsa ovat yhtä rumia kuin hän itse.

Maailma on vain kauniille. Mutta uma voi sentään tykätä heistä somessa, kunhan ei tee olemassaoloaan nähtäväksi.

Kommentit

  1. Niin, kun maailma olisikin oikeasti kauniille, eikä vain niille, joilla kasvojen luusto tai muut sidekudosten millimetrit vastaavat jotain naistenlehtien ammattivalokuvaajien tai muotiegoistien mieltymyksiä. Näillä kriteereillä kaunein näkemäni nainen oli jäätävän itsekeskeinen ja suustaan sammakoita pudotteleva idiootti. Näin tässä äskettäin eka kertaa kuuluisan rainan 'Love is a many-splendored thing'. Pääosien esittäjien komeudesta/kauneudesta ei voine olla montaa mieltä, mutta elokuvasta välittyy aivan selvästi, etteivät he voineet sietää toisiaan. Saihan raina joitakin Oscareita (kuten musiikista), mutta eivät näyttelijät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollywood-hirvitysten kauneudesta voi olla montaa mieltä. Omasta mielestään varmasti ovat kauniita. Kauneus ei tosiaan takaa kaunista luonnetta. Markkinaehdot tekevät ylpeäksi ja vittumaiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti