Katsottua: Kieksi: Jälleen täysosuma
Pidin jo hänen edellisistä sarjoistaan, kuten syrjäytyneistä nuorista miehistä kertovasta Logged in ja Tapaus Aarnio, joka antoi erilaisen kuvan Jari Aarnion tapauksesta.
Hänen erikoisalaansa on ollut nuoret ja uusimmassa Kieksi-dokkarisarjassaan tutkinnan kohteena ovat myös nuoret. Aihepiiri on laaja on laaja aina inceleistä nuorisorikollisiin. Melkein kaikkia nuoria yhdisti ankea lapsuus jopa hyväksikäytettyinä, osattomuus ja huonot aikuismallit.
Itse en oikein nykynuorista tiedä mitään, joten mielenkiintoista nähdä, millainen heidän maailmansa on nykyään. Yhtä ahdistavaa näyttää olevan kuin omakin nuoruuteni, tosin silloin huumeita oli vähemmän, kenkiä ei viety jalasta maahanmuuttajajengien toimesta, eikä minulla ei kalliita vaatteita ollutkaan.
Kieksikään ei tuota pettymystä tälläkään kertaa. Sami Kieksi saa rakennettua jännitystä näennäisen hiljaisin ja kunnioittavin ottein haastateltaviaan kohtaan. Liekö se hänen salaisuutensa, antaa haastateltavien puhua rauhassa kamerat unohtaen. Ei väkisin hae skuuppia ja silloin sellaisen yleensä saa parhaiten.
Kuusiosaisesta sarjasta en jaksa aivan kaikkea käsitellä, joten keskityn niihin asioihin, jotka jäivät mietityttämään. Niitäkin riittää.
Kaikkia vaivasi tietynlainen ulkopuolisuus ja monilla kunnon miesmallin puute. Itsekin tulin muiden toimesta laitetuksi nuorena ulkopuoliseksi kaikesta. Nuo ajat palaavat yhä mieleen, eivätkä ole täysin jättäneet rauhaan, mikä on myöhemmin johtanut esimerkiksi liialliseen juomiseen. Sarja koskettaa.
Mielenterveysongelmia näyttää nuorilla riittävän. Olisiko nettiajalla mitään tekemistä? Kaikki on koko ajan saatavilla ja näkee, miten toisilla menee hyvin, kun itsellä ei. Apua ei saa, jos sitä ei kykene vaatimaan. Edes viiltohaavat käsissä. Paikkaillaan vain lähetetään pois.
Sarjassa mielenterveysongelmaiset tuntuivat olevan nuoria naisia. Suostuvatko sitten vain puhumaan enemmän vai mikä nuoria naisia vaivaa. Diagnooseja riittää, mutta ei minkäänlaista otetta elämään.
Järkyttävin hetki sarjassa oli ns. road man -nuorten kuvaamat nöyryytysvideot, joissa nämä pakottavat toisia nuoria anelemaan armoa ja vielä kuvaavat, kuinka sairas voi aikamme olla.
Itse roadmanit tässä sarjassa eivät sitten olleetkaan pahimmasta päästä. Samoin huumerikolliset eivät olleet tatuoituja korstoja vaan opiskelivat ja jopa kävivät töissä. Muutkin rikolliset sellaisia vankilakierrettä odottavia lähiöykkäreitä. Pelottaviahan nämä korstot ovat silti. Arvaamattomia.
Incel-jakso oli hämmentävin. Haastatellut eivät varsinaisesti vihanneet naisia, kuten inceleiden kai pitäisi, olivat pikemminkin niin erikoislaatuisia, ettei kumppania ole löytynyt. Nuorten brutaalissa pariutumismaailmassa erilaisuus ei ole vielä valttia. Kuten yksi haasteltavista sanoi, on omituista haluta jotain, jota vihaa.
Miten ihmiset eivät enää kohtaa? Nythän se on helpompaa kuin koskaan. Miten maailman onnellisemmassa maassa ollaan palvelujärjestelmästä huolimatta jo epätoivoisen onnettomia?
Kommentit
Lähetä kommentti