Matka Tallinnaan (runo)

Mies matkusti Tallinnaan.
Niin kuin monta kertaa aiemmin.
Viinaa oli haettu ja yksin juotu.
Ei tällä kertaa.

Kerrankin hän oli tehnyt päätöksiä.
Hän ei aikonut palata.
Elävänä.
Yksiö oli jo varattu.
Hän oli kuullut
näin muidenkin
yksinäisten tehneen.
Päättäneen päivänsä
vieraassa maassa.

Ja liian monta kertaa
hän oli pyörtänyt päätöksiään
muiden tähden.
Ei enää.

Hiljaa minä olen syntynyt,
hiljaa minä lähden, mies pohti.
Tai en ehkä sittenkään, mies tuumi.

Hän aikoi surmata itsensä.
Jos kukaan muu ei ehtisi ensin.

Mikään ei auttanut.
Kukaan ei auttanut.

Henkikin säilyi.
Rahat kun loppuivat
ennen kuin elämä.
Ja pelko voitti.
Ja mies palasi.
Harmaa elämä voitti.

Aina.