Ei sitä minun lapsuudessani...

Sitä huomaa ikääntyvänsä, kun nuorten ja lasten käytös alkaa ärsyttämään. Jokainen ikäluokka vuorollansa aloittaa saman vanhan virren. Voi, voi kun nykyajan nuoret käyttäytyvät huonosti ja kuinka helpolla nuo nykyajan lapset pääsevätkään. Minun aikoinani sitä oli toista, töihinkin menin 15-vuotiaana ja kuinka helvetin kovaa olikaan jne.

Nopeasti se oma lapsuus ja nuoruus tosiaan unohtuu. Vaikka toisaalta itse olen paljon onnellisempi näin aikuisena kuin koskaan lapsena tai ainakaan nuorena.

Paikkaansa kyllä pitää, että monet lapset ovat pikkukeisareita ja keisarinnoja, jotka tuntuvat määräävän kaapin paikan perheessään. Enää ei siis lapset hiljenny, kun isi tulee töistä kotiin. Samaa mieltä ovat olleet eräät kasvatusalan ammattilaisetkin, joiden kanssa olen asiasta jutellut. Lapset saavat tosiaan liian helpolla asioita, eikä edes koulussa saa heitä oikaista.Auta armias, jos sen teet, niin näiden kultamussukoiden vanhemmat tulevat viivana kimppuusi. Monet opettajat tuntevat olonsa varmaan aika voimattomiksi, kun heiltä on viety keinot kurinpitoonkin. Kotona kun mitä ilmeisemmin näille lapsukaisille enää kuria pidetä. En kaipaa karttakeppiaikoja, mutta jotain paluuta vanhaan voisi harkita, kyllähän aikuisen täytyy olla se, joka tien suunnan vetää. Eihän lasta saisi palkita ilman, että tämä on ansainnut palkintonsa.

En tiedä, onko parin sukupolven vapaa kasvatus tehnyt jo tehtävänsä. Jos vanhemmat itsekin ovat henkisiä lapsia, niin miten he pystyisivät toisia lapsia kasvattamaankaan.  Kovia ollaan vaatimaan yhteiskunnalta, mutta kitsaita antamaan mitään sen eteen, edes kasvattamalla lapsensa kunnolla. Yksi hokemahan on tämä vanhemmuuden hukassa oleminen, mutta tottahan se on. Minusta tuntuu, että lapset kaipaisivat itsekin enemmän rajojen asettamista. Loppujen lopuksi lapsihan kaipaa vain, että hänestä pidetään huolta. Ja rajojen asettaminen jos mikä on huolenpitämistä tässä hullussa maailmassa.

Jottei totuus unohtuisi, nykynuoret ja lapset ovat aivan erilaisen paineen kourissa kuin jopa omana lapsuutenani 70-80-luvuilla. Kännyköitä ei ollut, ei tietokoneitakaan kovin monella ja televisiossakin vain kaksi kanavaa. Siinä missä itse leikin neppiautolla, pelataan nyt verkossa autopelejä. Tiedon tulva oli paljon pienempi ja siitä helpompi suodattaa se oikea tieto. Varsinkin kun se oli tehty medioissa jo valmiiksi, lastenohjelmissakin opetettiin aina selkeästi oikea ja väärä DDR-henkeen. Monessa suhteessa yhteiskunta oli muutenkin suojatumpi lintukoto kuin nykypäivänä. Lapset joutuvat kasvamaan liian varhain aikuiseksi. Siinä mielessä ollaan palattu vanhaan negatiivisessa mielessä. Ennen vanhaanhan lapsuutta ei edes ollut, vaan töihin mentiin jo varhain pelloille ja tehtaisiin. Nyt lapset taas joutuvat kasvamaan liian varhain aikuiseksi informaatiotulvan takia. Houkutuksia on aivan liikaa pienelle lapselle.

Lasten hyvinvointi on myös aika jakautunutta. Siinä missä nämä pikkukeisarit ja keisarinnat saavat kaiken haluamansa, niin toiset lapset joutuvat kasvamaan erittäin huonoissa oloissa. Siitä kertovat jo vuosi toisensa perään kasvavat huostaanottotilastotkin.

Lisäksi täytyy muistaa, että osa vanhemmista tekee varmasti parhaansa ja siinä mielessä suututtaakin vanhempien iänikuinen syyllistäminen. Itselläni kun ei ole lapsia, niin vaikeahan sitä on tietää, minkälaisten paineiden kanssa he elävät. Ja helppoahan on aina muita neuvoa.  Mutta mielipiteitähän saa olla.