Sama kansa, eri kieli

Nyt se on sitten todistettu. Ruotsalaiset lapsetkin ovat onnellisempia kuin suomalaiset lapset. Tutkimuksen mukaan syynä on ruotsalaisten vapaampi ja luovempi kasvatus. Noh tuota, jos Suomessa on ankara kasvatus, niin miten vapaata Ruotsissa mahtaa olla. Eikö siellä Ruotsissa suljettu koulukin järjestyshäiriöiden takia. En kuitenkaan ala paasaamaan lasten kasvatuksesta. Ennemminkin Suomen ja Ruotsin mielenkiintoisesta suhteesta. Tai oikeastaan suomenkielen ja ruotsinkielen välisestä suhteesta.

Suomalaisillahan on viha-rakkaussuhde ruotsalaisiin. Tosin paljon positiivisemmassa mielessä kuin venäläisiin. Ruotsalaisten kanssa ei ole sodittu, mutta sen verran on jäänyt hampaan koloon yhteisistä vuosista, että hieman hyväntahtoisesti mitellään ainakin urheilussa. Me suomalaiset olemme tietenkin niitä altavastaajia, jotka kukistamme ne hannu hanhet.

Tosi paikan tullen ruotsalaiset ovat olleet suomalaisten kamuja. Sotien aikana ruotsalaiset lähettivät Suomeen vaatteita ja ruokaa ja jopa vapaaehtoisia. Jokin suomalaisissa on estänyt ruotsalaisten kehumisen. Ehkä se johtuu suomalaisten koettelemuksista sodissa, lamassa ja vaikka missä ongelmissa. Samaan aikaan ruotsalaiset ovat rakentaneet kansankotiaan pienemmillä tuskilla. Tosin kansankodissa näyttää nykyisin olevan jo ongelmia puutarhassa. Itse  haluaisin, että vanha kunnon pohjoismainen yhteistyö elvytettäisiin taas eläväksi.

Iso syy suhtautumisessa Ruotsiin ja ruotsalaisiin taitavat myös olla kotoisat kieliriitamme. Suomenruotsalaiset ovat toki suomalaisia, mutta kädenvääntöä suomen ja ruotsinkielten välillä on käyty jo suuriruhtinaskunnan ajoista. Aluksi oli suomenkieli altavastaajana ja sitten ruotsinkieli jo pelkästään pienemmän väestöpohjansa takia. Niin kauan kuin koulutus oli ruotsinkielisten yksinoikeus heidän etuoikeutensa säilyivät. Siitä nimitys Bättre folk.Tämän hetken tilanteessa on vaikea sanoa, että ruotsinkielisillä  hirveästi etuoikeuksia olisi, vaikka joitain asioita on säilynytkin. Kiista Ahvenanmaasta sitten kärjisti kieliriidat melkein katutappelujen partaalle 1920- ja 1930-luvuilla.

Minusta pakkoruotsi on sinänsä pahinta mitä voi ruotsinkielen kohtalolle tapahtua sen elinvoimaisuuden kannalta. Historia on näyttänyt, että mikään pakolla opetettu ei jukuripäiden kalloon jää. Omalla luokallani jokaisella pojalla oli ruotsinkielestä korkeintaa kutonen torkassa. Siinä olen ruotsinkielisten kanssa samaa mieltä, että heillä tulisi olla oikeus saada julkista palvelua omalla kielellään. Kysymys tulevaisuudessa tietysti kuuluu, pitäisikö esim. venäjänkielelläkin olla saatavana palveluja. Toisaalta kaikki perustuu lakiin, jota on kunnioitettava. Toisaalta meidän on ajatelteltava, että suomenkielisten asema on varsin heikko Ruotsissa viimeaikaisista parannuksista huolimatta.

Omassa kasvinympäristössä ei juuri suomenruotsalaisia asunut ja käsitys heistä tuli paljolti kliseiden ja ennakkoluulojen pohjalta. Myöhemmin olen työelämässä tutustunut useisiin suomenruotsalaisiin. Pidän siitä, että heillä on aivan loistava huumorintaju. Televisionkin suomenruotsalaiset ovat heille hyvää pr:ää, kuka voisi olla pitämättä vaikkapa Bettina S:stä.

Suomenruotsalaiset pärjäävät varmaan seurassa kuin seurassa.  Varmaan meidän härmän puhujienkin kanssa, kunhan kumpikin osapuoli joustaa hiukan. Itsekin haluaisin parantaa hieman heikkoa ruotsinkielentaitoani jossain vaiheessa. Joku sanoi, että HBL olisi hyvä keino siihen. Samoin pitäisi parantaa rapistunutta venäjänkielentaitoakin. Vieläköhän Pravda ilmestyy?