Ujon pojan muistelmat

Suomalaisia sanotaan ujoksi kansaksi. En tosin tiedä, kuinka ujoja suomalaiset enää loppujen lopuksi ovat. Ehkä varautuneita vieraassa seurassa enemmänkin.

Minusta ujoudessa on jotain hirveän söpöä. Ujot ihmiset pelkäävät yleensä sanoa mielipiteitään, mutta kun sanovat, on se sitäkin hienompaa.  Ujo ihminen kun on voinut sanomisiaan miettiä minuuttitolkulla, eikä vain äänekkäämpien tapaan hetken mielijohteesta. Nykyisinhän ujous on vähän pannassa, pitäisi olla aina suuna ja päänä. Olla hyökkäävä, ettei jää toisten jalkoihin. Itse tulen hyvin juttuun ujojen ihmisten kanssa, johtuen siitä, että olen itsekin ollut ujo.

Eniten minua ärsyttää, kun pitäisi aina kokouksissakin kommentoida joka asiaa. Hiljaisuus on ikäänkuin tuomittavaa, vaikka ei olisi mitään sanottavaakaan. Jos lapsikin on hiljainen ja ujo, niin melkein heti aletaan kaivamaan esiin jotain diagnoosia. Ikäänkuin ihmiset eivät saisi olla erilaisia luonteeltaakin. Jännää miten ajat ovat muuttuneet tässäkin suhteessa. Ennen kuin hiljainen ja vakaa ihminen kuvasti hyvää ihmis- ja johtajatyyppiä, niin nyt hiljaiset ovat jotenkin syrjässä "sosiaalisten ihmeiden varjossa".

Itse olin ennen hyvinkin ujo ihminen. Nykyisin taas pitäisi enemmän osata olla joskus hiljaakin, eikä aina kommentoida jokaista asiaa ja ottaa kierroksia. Melkein toivon, että osaisin paremmin ajatella sanojani. Mutta ei, aina sitä tulee hölmöjä sanottuja ja katuu, että oliko nyt tuokin ihan pakko sanoa. En vain halua enää jäädä miettimään, miksi en sanonut mitään silloin. En ole todellakaan mikään hetkessäeläjätyyppi, mutta tässä asiassa olen jotain oppinut elämässä.

Ja ehkä sitä ihminen muuttuu vastakohdakseen, kun on ollut liian kauan hiljaa. Itsessäni muutos alkoi joskus parikymppisenä, vielä lukioaikana pelkäsin suurinpiirtein vastata tunnilla ja väistelin melkein ihmisiä kadulla. Pikkuhiljaa aloin vain ajattelemaan, että mitä helvettiä.. Miksi minun pitäisi olla hiljaa, kun on niin paljon sanottavaa, ja paljon typerämpiäkin puheita joutuu kuuntelemaan.

Vieläkään tosin en tunne oloani mukavaksi vieraassa ihmisjoukossa, vaikka yritän sosiaalinen ollakin. Itseltäni puuttuu vain kokonaan se sosiaalinen smalltalk, joka pitäisi osata. En jaksa kysyä ja vastata ainaisiin kysymyksiin esim. No mitä kesällä teet? Mites on sujunut? Onko paljon töitä? Onkos sitä emäntää vieläkään löytynyt? Toki olen kohtelias ihmisille, mutta joskus voisi käyttää luovuutta keskustelunaiheissa vähän enemmän. Ymmärrän tietenkin, ettei sitä heti voi kysyä töksäyttää ihmisiltä henkilökohtaisiakaan, ainakaan jos ei ole kovin tuttu.

Jotenkin on vain sääli, jos ujous toisaalta estää ihmisiä toimimasta. Menee aivan hukkaan hirveästi hyviä ajatuksia ja kaikkea muutakin, jos ihminen jää oman itsensä vangiksi. Toisaalta taas ujous voi olla hyvä voimavara. Monet näyttelijätkin sanovat olevansa ujoja, vaikka joka ilta yleisön eteen teatteriin menevätkin. Ujouden voittamisesta he saavat materiaalia taiteeseensa. Olen itsekin varmaan eräänlainen näyttelijä, koska joka päivä voitan itsekin oman ujouteni ja olen kai sitten eräänlainen arkipäivän näyttelijä. Vaikka ne jotka minut tuntevatkin, eivät minua varmaankaan hirveän ujona ihmisenä pidä.

En tiedä, mutta kiva olisi ainakin, jos hiljaisetkin ihmiset saisivat enemmän tilaa tässä maailmassa. Maailma kun on monesti äänekkäiden. Joskus hiljaisuus kertoo vain enemmän kuin ääneen sanotut asiat.