Elämästä pois haluavat suomalaiset

Itsemurhat ovat jälleen palanneet (hetkeksi) julkisuuteen. Samoihin aikoihin on käsitelty syrjäseutujen nuorten miesten itsemurhabuumia kun julkaistiin WHO:n tutkimus siitä, että suomalaiset nuoret tytöt tekevät itsemurhia maailman huipputahtiin. Tuo tutkimus oli minulle yllätys, kun olen luullut, että me miehet hoidamme tuon tilastojen valitettavan kunnian.

Itsemurha taitaa (en tunne tarkkaan tilastoja) tapahtua usein nuoren ihmisen ratkaisuna. Olisiko syynä se, että nuori saattaa kokea ylitsepääsemättömänä asiana sellaisen asian, minkä elämänkokemusta enemmän saanut ihminen osaa suhteuttaa elämäänsä paremmin. Toisaalta taas yksinäiset vanhuksetkin tappavat itseään aiempaan enemmän. Joten itsemurha taitaa valitettavasti kuulua arkipäivään kaikissa ikäryhmissä.

Lieneekö Suomessa enää yhtään ihmistä, joka ei tietäisi yhtään itsemurhan tehnyttä ihmistä? Itselläni itsemurhan on tehnyt tuttavia ja ylä-asteella samalla luokalla ollut 15-vuotias tyttö. Koko yläasteeni aikana itsemurhan teki useampi koulussani. Silloin sitä ei osannut ajatella, kuinka monta itse asiassa oman käden kautta menikään tuolloin synkimpänä lama-aikana. Alle 15-vuotiaita ihmisiä vieläpä.

Ahdistuneimmilla hetkilläni varhaisnuoruudessani itsemurha kävi omassakin mielessä. Itsemurhahan on se äärimmäinen pakokeino, kun ei enää mitään muuta keksi tai ei ole voimia ajatella. Itse en olisi tehnyt/tai tule tekemään koskaan itsemurhaa. Vaikka ei kai tuollaisia asioita voi koskaan varmaksi sanoa, kun ei tiedä, minne elämä loppujen lopuksi vie. Varmaan melkein jokainen on joskus ajatellut itsemurhaa, uskalsi sitä tunnustaa itselleen tai ei. Rakastan kuitenkin elämää aivan liiaksi tappaakseni itseäni, vaikka se aina herkkua olekaan. Mielialani vaihtelevat joskus niin nopeasti, etten yksinkertaisesti ehtisi tehdä itsemurhaa synkimpinä hetkinänikään ennen kuin päivä taas paistaa.

Haluan ajatella, että niitä mukaviakin yllätyksiä on. Olisi hirveää ajatella, ettei mitään odotettavaa enää olisi, vaan kaikki olisi lopullisesti ohi. Joillekin tuo rauha ja hiljaisuus on se ainoa ratkaisu. Tietysti, jos ajattelee, niin kovin moni Suomessa tekee tälläkin hetkellä hidasta itsemurhaa juomalla rankasti. Tupakointikin kai loppupeleissä on hidasta itsemurhaa. Samoin kuin ylensyönti ja muut terveyttä tuhoavat asiat.

Ovatko itsemurhan tehneet sitten tavallista herkempiä, kykenettömiä kestämään arkipäivää ja sen tuomaa mielipahaa.Vai voiko elämään pelkästään yksinkertaisesti kyllästyä? Brittinäyttelijä George Sanders päätti itsemurhakirjeensä sanoihin "Maailma on kusiputka, olen väsynyt siihen". Lukemattomat muut taiteilijatkin ovat päätyneet itsemurhaan. Ja vetäneet mukanaan heitä ihailevia nuoriakin. Puhumattakaan kaikista tavallisistakin ihmisistä, jotka ovat päivänsä päättäneet. Suomessa kai aika harvoin tehdään kunniaitsemurhia japanilaisten tavoin. Suomalainen ilmiö ovat nämä perheensä tai tyttöystävänsä tappavat miehet. Eräänlaisesta kunniasta lienee näissäkin tapauksissa kyse.

Itse nostaisin yhden asian esiin. Suomessa, jossa jos missä kärsitään mielenterveysongelmista. Niistä ei kuitenkaan puhuta. Masentunut tai ylipäätään mielenterveysongelmista kärsivä ihminen suljetaan tai hän itse sulkeutuu yhteiskunnan ulkopuolelle. Jotkut kokevat varmasti itsemurhan parempana ratkaisuna, kun elää leimattuna yhteiskunnan ulkopuolella. Samanlaistahan yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemista esiintyy alkoholistienkin ja asunnottomienkin suhteen.

Ihmisiä kai pelottaa ajatus, että hyvin kuka tahansa voi sairastua mielenterveysongelmiin ja alkoholismiin, kun elämä tarpeeksi heittelee. Ja valitettavasti sitten liian moni avaa pilleri purkin tai lopettaa itsensä haulikolla.

Kaikesta huolimatta itsemurha ei ole ihmisen oma ratkaisu. Se on loppujen lopuksi itsekäs teko ja itsemurhan tehnyt tappaa samalla osan häntä rakastavien sielusta. Silti ymmärrän itsemurhan tehneitäkin. Viime kädessä meistä jokainen tekee niin kuin näkee ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi. Oli se sitten mikä tahansa.

Oli miten oli, itsemurhat ovat kansallinen epidemiamme.