Pieni mies isossa maailmassa

Syntymälahjakseni en ole saanut pitkää vartta. Mittaa on tullut noin 170 cm. Korkeapohjaisilla kengillä vähän enemmän. Pituutta ei ole luvassa lisää, eikä toivottavasti leveyttäkään. Itseäni pituuteni ei ole koskaan haitannut, mutta varsinkin peruskouluaikoina se tuntui olevan muiden mielenkiinnon alituinen kohde. Negatiivisessa mielessä, tutuksi tulivat lyhyitä ihmisiä halventavat nimitykset. Ja pikkuinen toden totta olinkin, joskus seiskaluokalla olin jättien seassa 145 cm:n sintti. 13-vuotiaatkin ovat nykyisin jo 180-centtisiä korstoja.

Telkkarista (tuosta luovuuteni ikuisesta lähteestä) tuli joskus dokkari varhaismurrosikäisten poikien unelmasta kasvaa pitkäksi. Voi kun suututti poikien puolesta. Pikku-poika kun ei osaa ajatella muuta, miksi ei ole kuin muut. Ylpeys omasta habituksesta kasvaa kun vasta ajan myötä. Kaikille ei edes silloin.

Itse olen tyytyväinen nyt, että erotun 175-185-cm miehistä, joita kuitenkin miesten enemmistö on. Jos en muuten jää mieleen, niin ainakin sinä huomionkipeänä pikku kaverina. Lyhyellä miehellä on myös helppo löytää vaatteita ja kenkiä. Ei tarvitse pelätä, ettei alennuskorista löytyisi enää pienempiä kokoja. Meitä kun on enää jäljellä muutama pulavuosien kitukasvuiseksi jättämä sekä kaltaisiani geneettisiä "kääpiöitä". Jos isä on alle 170 cm ja äiti alle 150 cm, on turha kuvitella kasvavansa "puoluejohtajien" mittoihin.

Meissä pikkukavereissa on luonnetta, sillä naisten keskuudessa ja miesporukoissa emme voi päteä miehekkäillä mitoilla. Siksi meillä on liiankin kova näyttämisen tarve elämän muilla osa-alueilla. Aina täytyy yrittää olla paras jossain ja jotenkin esillä. Ehkä johtuu siitä, että lapsuusvuosina itsetuntomme sai kolhuja pelkän pituuden vuoksi. Pahimpia esimerkkejä tästä esilläolosta kai ovat diktaattorit, jotka melkein järjestään olivat pikkumiehiä. Toisaalta moni näyttelijä ja taiteilija on pieni mies, todistanee tämän esillä olo-teoriani. Henkisesti pieniksi pieniä miehiä voi harvoin sanoa. Rohkeutta ja uskallusta on kuin terrierillä ajoittain. Hölmön rohkeuttakin ja turhaa todistamisen halua.

Naisilla pieni koko on paljon hyväksytympää, monet miehet suorastaan etsivät pienikokoisia naisia, joita on kiva suojella. Läheskään kaikki naiset eivät puolestaan innostu pienestä miehestä, varsinkin jos itse on miestä pidempi. Pienestä miehestä ei ole "lohikäärmeiden karkoittajaksi". Ymmärrettävää kyllä. Omakin itsetuntoni olisi kovilla, jos mahdollinen naisystäväni olisi itseäni huomattavasti pidempi. Harvan miehen itsetunto vain kestää muiden ihmisten tuijotuksen yms. Onneksi ihmiset ihastuvat silti muihinkin asioihin kuin pituuteen, vaikka älykkyyteen ja muihin ominaisuuksiin. Vaikutusta heti on vain vaikeampi tehdä, mutta toisaalta hyvälle suhteelle pidempiaikainen tutustuminen ennen varsinaista seurustelua tekee varmasti vain hyvää.

Oman itseni ulkopuolella täytyy todeta, että pitkien ihmisten maailmahan yhteiskunta on muutenkin. Todella pienikokoiset ovat aika huonossa asemassa ihan käytännön elämässäkin. Pankkiautomaatit sijaitsevat pilvenpiirtäjien korkeuksissa keittiönkaapeista puhumattakaan. Esimerkiksi Usassahan pienikasvuisia kutsutaan vieläkin kääpiöksi ja viihdeteollisuus palkkaa heitä edelleen vain narrien rooleihin.

Niin, maailmassa on rasismin ulkopuolellakin vielä paljon parannettavaa.

PS. Saan varmaan kohta supernörtin maineen, kun kirjoittelen tänne kesälläkin usein. Toisaalta en välitä, pääasia että puhutaan, sehän se on se julkisuuden periaate. Sitäpaitsi sitä ei aina jaksa lukea ja kirjoittaakaan ja televisiosta tulee vasta illan korvilla katsomisen arvoista. Eikä sosiaalinen elämäni ole niin järin vilkasta "tosielämässä" kun yhdistykset ja muut yhteiskunnalliset harrastukset ovat kesätauolla. Blogiani tuntuu lukevan myös ilahduttavan moni viksu ja vilmaattinen ihminen.

Saisinpa vain tuon blogin visuaalisesti kutsuvammaksi. Ja kategoriat uuteen järjestykseen. Jos joku vuodatus.netin käyttäjä osaa neuvoa, otan avun enemmän kuin mielellään vastaan.