Mihin katosivat hipit ja keskikesän juhlamietelmiä

Jaahas, siinä se yksi juhannus meni. Kaupunkikin on kuin ulkonaliikkumiskiellon aikaan. Vähän turhan perinteiseksi juhannusjuhlimiseksi itselläänkin taas lipsahti. Seurassa ei mitään vikaa ollut, mutta pikku hiljaa sitä haluaisi löytää itsestäänkin vaihtoehtoisia tapoja viettää juhannusta. Taidan sulkeutua johonkin erämaamökkiin ensi juhannukseksi. Tai ainakin ihan sitten vain yksiööni Hiekkaharjuun.

Alkaa kyllästyttämään iänikuiset morkkikset, joita ei olisi edes pakko kärsiä. Vaikka itse olen lähinnä rasittava jankuttaja humalassa, välillä iloinen ja sitten taas maailman murtama. Ärsyttävää, mutta sitähän se alkoholi teettää. Ja loppupeleissä on vaikeaa valita vaihtoehtoisia tapoja viettää näitä "dokujuhlia" tässä maassa, suomalaiseen kulttuuriin kun alkoholi on juurrutettu jo niin pitkältä ajalta. Tietysti loppupeleissä kaikki on kiinni omasta valinnasta, ellei sitten ole jo alkoholisti.

Enkä varmasti ole humalassa edes hyvää seuraakaan, jos kukaan nyt silloin parhaita puoliaan varsinaisesti esittelee. No se siitä perinteisestä suomalaisesta juhlien jälkeisestä syyllisyydestä, olen ainakin hengissä, mikä ei sekään kaikilla suomalaisilla onnistunut tänäkään juhannuksena. Voiko olla turhempaa kuolemaa kuin kuolla juhlimisen takia? Tässä elämänvaiheessa haluaisi silti jo seestyä enemmän. Onko se sitten mahdollista, kun ei ole syntymälahjanaan saanut Matti Vanhasen elämäntapoja ja luonteenlaatua, jos ei nyt toisaalta sentään Andy McCoynkaan.

Niinpä juu ja seli seli.

Hesarin Nyt-liitteessä oli ainakin hauska hippiteemanumero näin keskikesän juhlan tietämillä. Minusta tosin Suomessa ei oikeita hippejä ole koskaan ollutkaan. Mikä sitten nyt oikea hippi ylipäätään on. En voi mitään, mutta minulle hipeistä on aina syntynyt kuva sellaisina hieman höppäninä taivaanrannamaalareina, joilla ei oikein ole jalat maassa. Sellaisina rikkaan isäpapan kakaroina, jotka välttivät Usassa Vietnamin sodan samaan aikaan, kun köyhien kakarat raahattiin surutta tykinruuaksi. Yksi paha virhe jutussa kyllä oli. Doorsin Light my fire oli mainittu yhtenä hippianthemina. Doorsin musiikissa ja ideologiassa kukkasten seassa Friscossa hyppiminen oli kyllä aika kaukana. Doorshan etsi enemmänkin sitä pimeämpää puolta elämästä.

Hippiaatteessa, joku voi ehkä selventää minulle paremmin mitä se on, on toki hyviäkin puolia. Aatteessa haettiin/haetaan kai yhäkin vaihtoehtoista tapaa elää elämää. Ennen hippejä ympäristöarvotkin olivat olleet vain höppänien professorien huoleenaiheena. Hipit vastustivat myös turhaa kulutusta ennen kulutuksen aikakauden varsinaista alkuakaan. Vapaata rakkautta en voi lähteä oikein kehumaan, kun itse en ainakaan vapaaseen rakkauteen usko, vielä vähemmän aidsin aikana.

Mihinköhän vanhat hipit ovat joutuneet? Asuvatkohan harmaahapset vieläkin kommuuneissa vai ovatko alistuneet länsimaisen yhteiskunnan vaatimukseen ja vetäneet puvut ja jakkupuvut päälleen. Jos jotain hippiaatteesta jäi jäljelle, niin ainakin vaihtoehtoinen tapa elää elämäänsä. Huumeet vain jättivät koko hommaan ikävän tahran. Minusta huumeet ovat todellisuuspakoa, eikä keino etsiä toista tietoisuutta. Tuota toista tietoisuutta ei löydy alkoholista, ja vielä vähemmän huumeista. Itse olen alkoholia tullut tissutelleeksi elämässä sen verran, ettei sillä ainakaan löydy suuria elämänratkaisuja, päinvastoin.

PS. Yksi asia mikä juhannuksessa ärsyttää on tämä juhannusheiloista vouhkaaminen. Jos ei heilaa helluntaina ym. Jotenkin tulee ihmisistä vielä sellainen kertakäyttöinen mielikuva. Ikään kuin olisi kannustettavaa käyttää jotain toista ihmistä juhannuksen ajan ja sitten dumpata pois. Tai sitten olen kai vain tylsä tosikko, jos itse en pidä tuollaisesta touhusta.

No, onneksi tänään tulee televisiosta vanha kunnon Tuulen Viemää.  Hollywood-spektaakkeli piristää aina. Vivien Leighän on niin ihanakin. Pikku hiljaa pitää alkaa fiilistelemään myös ensi lauantain Puistobluesia varten. Bluesista saa niin paljon iloa, vaikka se useimmiten kertoo surusta.

Näitä elämän ihania ristiriitaisuuksia sekin...