Paluu 90-luvulle (Movetron tekee paluun)

Olen siinä mielessä 90-luvun nuori, että taisin olla silloin vaikutteille alttiimillani. Nykyisin tietty epäilevyys ja kyynisyys estää hiukan nauttimasta ilmiöistä ja musiikista, kun mieleen tulee, että kenen masinoimaa tämäkin nyt on.

Muistatteko vielä 90-luvun tanssipopin? Voiko ne biisit nyt enää naaivimmalta kuulostaa. Tosin siltä ne kuulostivat silloinkin. Aikakone ja Movetron taisi olla niitä kotimaisia "kovia nimiä". Movetronhan on tekemässä paluutakin niin uskomattomalta ne kuulostaakin. Movetronilla oli ehdottomasti yksi mauttomimmista sanoituksista, joka on jäänyt mieleeni siinä Romeo ja Julia-biisissä. Jossa ekaksi puhutaan siitä, että ollaan toistemme Romeo ja Julia ja yhtäkkiä puhutaan Alfa Romeosta, kun ei ole keksitty mikä muu rimmaa.

Aikakoneella oli sentään joitakin aikaa kestäneitä poppis-melodioita. Sanin ja Samuli Edelmanin duetosta "Tuhat yötä" tykkään jopa vieläkin. Aika takahikiämeininkiä nämä aikansa lapset kuitenkin näinä päivinä katsottuna olivat. Tosin en ulkomaisia vastineita 2 Unlimitedia tai Haddawaytakaan Rock and Roll Hall on Fameen olisi laskemassa.

Suomi-räppi 90-luvun alussa on nyt kuunneltuna suorastaan hellyyttävää. Uusilla tekijöillä on aivan uusi meininki. Homma kuulostaa parempien tuottajien ansiosta uskottavammalta. Esimerkiksi Mariskasta tykkään. Raptori ei taitaisi enää hittilistoja valloittaa, mutta Raptorin kunniaksi on sanottava, että tekivät sentään yhteiskunnallisiakin sanoituksia.

Suomi-rockista ei ole 90-luvulta mieleen kuin Neljä Ruusua oikeastaan paremmin. Ja eritoten se epäonnistunut englanninkielinen levy. Jokainen voi olla tönkköenglannistaan ylpeä kun kuuntelee Ilkka Alangon ääntämystä. 70-luvun suomirock-suuruudet elivät heikkoa aikaansa 90-luvunsa, eikä heistäkään hirveästi iloa ollut.

Ulkomaisissa rock-bändeissä taas löytyy 90-luvulla hyviä bändejä. Hiipuneet tai hajonneet ovat, mutta parhaimmillaan grunge ja brittirock-aalto vetoaa vieläkin. Varsinkin brittirock. Ja kyllä pieteetissään oli 90-luvun synkkyys sellaista, joille nykypojilla ja tytöillä on vaikea vetää vertoja.

90-luvusta jäi mieleen myös tämä X-sukupolvi höpinä. Mihinhän se on kadonnut. Mitä meille maailmasta vieraantuneille X-sukupolvilaisille on käynyt? Kävikö meille niin kuin hipeille. Tuli asuntolainat ja työpaikat. Flanellipaita ja farkut vaihtuivat liian tiukkoihin lantiofarkkuihin, joista maha pullottaa liian kireän trendi t-paidan alta. Ahdistus sentään säilyy vuosikymmenestä toiseen.

Televisiosta on jäänyt mieleen nämä visailuohjelmat. Siinä missä nykyisin ei tule muuta kuin tosi-tv:tä, niin 90-luvulla tuli visailuja joka lähtöön. Onneksi vuosikymmeneltä jäi televisioklassikkoja kuten NYPD blue.

Niin ja, karaokehan on tietenkin ysärijuttu. Suomen kansa oppi laulamaan. Ainakin tukevassa humalatilassa. Muistatteko myös tämän tissibaari-villityksen. Joka lähikapakassakin tarjoiltiin melkein yläosattomissa. Miteköhän terveystarkastajat siihen nyt sanoisivat? Tallinnan ovet aukesivat ja sieltä kannettiinkin viinaa ja samalla kadotettiin vanhojen lestin heittäjien elanto.

Koskahan ysäri tulee takaisin taas? Tahtoo edes yhden Nylon Beatin comebackin nähdä....

PS. Ja sitten taas valitusta. Ketä kiinnostaa missiehdokkaiden seksitanssit, kun ei kiinnosta edes missikisatkaan. En taida edes muistaa edellisen vuoden Miss Suomen nimeäkään. Sitäpaitsi tytöthän kiertävät esittelemässä alusvaatteita ja uimapukuja muutenkin missikiertueella. Onko se sitten seksikävelyä vai miksi sitä olisi kutsuttava?