Hikipingot hallitsevat

Hesarin Nyt -liitteessä oli hyvä juttu hikipingoista. Sinänsä yllättävää, kun Nyt-liitteessä ei ole aikoihin ollut oikein mielenkiintoista juttua. Tai sitten samantyyppisiä lehtiä on tullut viime vuosina liikaa.

No, joka tapauksessa kävi ilmi, että huomattava osa kansanedustajista edusti hikipinkoja koulumenestykseltään. Siis yli ysin oppilaita. Ei mikään ihme, sillä hikipingothan haluavat luontaisesti miellyttää kaikkia, varsinkin jos siitä on hyötyä. Ja kukaan muu ei halua miellyttää enemmän kuin kansanedustaja.

Suomalainen yhteiskunta kannustaa olemaan hikipinko. Kiltisti ulkoa kaiken opiskeleva saa opiskelupaikat ja pääsee elämässä eteenpäin. Saa työpaikat koska ei aiheuta ongelmia ja tekee kiltisti työnsä. Vaikeampaa onkin sitten niillä, jotka kyseenalaistavat. Hikipinkohan ei tätä halua vaan saa ehkä tyydytyksen juuri sitä, että kaikki sujuu niin kuin rasvattu. Hänhän haluaa, että elämä sujuu odotusten mukaan.

Suomessa pärjäävät siis naiset. Älkää nyt loukkaantuko arvon naiset tai miehet, mutta näin se on. Ehkä tytöt haluavat enemmän miellyttää auktoriteetteja kuin pojat. Mies (ainakin nuoruuden uhossa) haluaa yleensä taas haastaa auktoriteetit.

Suomessa on tultu tilanteeseen, että miehet ovat melkeinpä kadonneet tietyiltä aloilta. Naiset selvittävät kai yksinkertaisesti paremmin tiensä opinahjoihin sisälle kuin miehet. Ja pysyvät niissä tutkintoon asti. Koskahan aletaan tosissaan puhumaan mieskiintiöistä?

Ainakaan julkisella sektorilla tosin ei ole millään muulla merkitystä kuin tutkinnoilla oli sitten mies tai nainen. Ai niin, anteeksi, puoluekannalla tietenkin on. Ei ihme, että julkisella sektorilla on harvoin mitään uutta luovia innovaatiota, koska ainakin ennen sinne on valittu vain "sopivia" henkilöitä.

Minuakin on varmaan pidetty hikipinkona, vaikka en sitä ole koskaan ollut. Koulumenestykseltäni kuulun siihen keskinkertaiseen massaan. Olin vain hirvittävän kiltti ja hiljainen sekä en kyseenalaistanut auktoriteetteja. Täytin siis hikipingon ulkoiset tunnusmerkit. Mutta kunnianhimoni on kai valitettavasti ollut muualla kuin koulumenestyksessä. Ainakin minun on vaikea todistaa osaamistani jonkin yksittäisen kokeen perusteella.

Hikipinkojen elämää helpottaa suorituskeskeinen yhteiskunta. Hikipinkohan elää kai tehtävästä toiseen. Ja haluaa kiitettävän. Todisteen hyvästä suorituksesta. Ja suomalainen yhteiskuntahan palkitsee pokkuroimattoman. Antaa bonusta palkkaan samoin kuin koulussa sai papukaijamerkin vihkoonsa.

Kokeisiin ja suorituksiin perustuva yhteiskunta on unohtanut erilaisen lahjakkuuden. Esimerkiksi nuori Mozart vietäisiin nyt todennäköisesti käytöshäiriöisenä tutkimuksiin.

PS. Eilen alkoi Yleteemalla suomalainen versio siitä brittien Marisijat- sarjasta. Kukaan muu ei mielestäni ollut hauska kun Timo Soini. Varsinkin Soinin kuntosali-kommentti sai hyvälle tuulelle. Se meni jotenkin niin, että voiko mitään typerämpää olla kuin juosta sisällä liikkuvaa hihnaa pitkin katsellen itseään samaan aikaan peilistä. Voisi samalla vaivalla mennä uloskin kävelylle.

Minua kiinnostaisi nähdä jatkosarja nimeltään "Kateelliset". Ainahan Suomessa hoetaan, että ollaan kateellisia. Uskaltaisiko kukaan tulla kertomaan omasta kateellisuudestaan? Mutta missä se kateus oikein on? Minusta kun tuntuu, että paremminkin Suomessa on enemmän katkeria kuin kateellisia.