Hyvästi tupakka (taas kerran)

En ole vielä kuollut, vaikka monta päivää on mennyt kun edellisen kerran olen päivittänyt blogiani. Syy on varsin yksinkertainen, en ole pystynyt keskittymään tiistain jälkeen, sen verran koville tupakoimattomuus on ottanut.

Nyt minulle iski vielä flunssa. Joka kerta kun yritän aloittaa terveellisemmän elämän, tunnun sairastuvan. Vaatiikohan kehoni huonoa kohtelua, että se on tyytyväinen. Viimeksi kun aloin liikkumaan sain keuhkokuumeen ja nyt sitten flunssan joka jatkuu ties kuinka kauan.

Nyt olo on flunssasta huolimatta hieman parempi. Vierotusoireet ovat hieman helpottaneet, vaikka tupakka mielessä käy useinkin. Fyysisesti on kuitenkin jo helpompi olla. On vaikea olla lopettaa tupakointi, kun joka puolella poltetaan. Tai siltä se ainakin tuntuu sellaiselle, joka yrittää tupakoinnin lopettaa. Hulluinta on, että tupakanhajun haistaa kaukana kutsuvana kuin seireenien laulun.

No, joka tapauksessa olen ollut polttamatta jo kolme päivää. En tosin varmaan olisi onnistunut, ellei Neiti A olisi minua auttanut silloin kuin tuntui pahimmalta. Yhdessä vaiheessa ei yksinkertaisesti edes voinut olla yksin. Muutkin ihmiset ovat suhtautuneet tosi kivasti työpaikalla.

Addiktioita ei kyllä toivo kenenkään osaksi tai ainakaan niistä eroon pääsyä. Pahimmassa vaiheessa kun missään asennossa ei ollut hyvä olla, eikä mikään muu ajatus liikkunut päässä kuin tupakan polttaminen. Pyörrytti ja tuntui että koko vartalo huutaa tupakkaa. Mutta jos positiivisesti ajattelee, en ole sentään peliaddikti tai narkomaani. Nämä addiktiot pistävät elämän huonompaan jamaan kuin tupakka.

Olen aina pohtinut, miksi toiset ihmiset tulevat riippuvaiseksi jostain helpommin kuin toiset ihmiset. Ovatko toiset ihmiset vahvempia ja toiset heikompia? Tai onko kysymys pelkästä sattumasta? Joskus sitä ajattelee, että jostain riippuvaisilla ihmisillä suurempi tarve paeta jotain (useimmiten elämää), kun niillä jotka eivät ole riippuvaisia mistään. Ja onko sellaisia ihmisiä, jotka eivät olisi jostain riippuvaisia.

Jos nyt onnistun yrityksessäni, tulee taas ongelmia, millä täyttää tupakointiin mennyt aika. Minua pelottaa. Mitä tehdä silloin, kun aiemmin on lähtenyt tupakalle. Ja sitten jos tulee surun tai ilon hetkiä, molempiin kuuluu tupakka. Mitä silloin teen? Kymmenessä vuodessa tupakastakin voi tulla aika iso osa elämää. Nytkin tuntuu, että minun pitäisi tämän kirjoitettuani mennä tupakalle. Pystyn sen vain tahdonvoimalla estämään.

Vaatii myös kovasti tahdonvoimaa, että pystyy hetkessä muuttamaan elämäänsä ja tottumuksiaan. Siksi addiktiosta ei hetkessä toivutakaan. Itsekin olen yrittänyt lopettaa lukuisia kertoja, enkä voi olla varma, että edes nyt pysyvästi onnistun.

Ai niin, oli hieman hassua olla Lääkäripäivillä nikotiinintuskissaan, mutta sain ainakin hyviä ohjeita. Ainakin työnantajani osastolla käyneet lääkärit/tulevat lääkärit olivat tosi mukavia.

PS. Nyt tuli postissa Otis Reddingin levy. Hyvä soul yhdessä Elviksen Gospel-levyn kanssa auttaa tällaisissa tilanteissa, kun tarvitsee jostain voimaa.