Kunnanlääkäri muuttui keikkalääkäriksi

Tiistaina olen menossa työn puolesta Lääkäripäiville päivystämään. Hieman jännittää, kun en ole markkinamies ja on vieläpä ensimmäinen savuton päiväni. No, onpahan ainakin apu lähellä, jos pökrään.

Lääkärin ammatti on niitä ammatteja, joista kaikilla on mielipide poliitikon ja toimittajan ammattien lisäksi. Jokaisella tuntuu olevan tarina terveyskeskuksen lääkäristä, joka ei edes vaivautunut tutkimaan kunnolla tai edes kuunnellut. Tämän tyyppisiin palautteisiin joudun vastaamaan työssäni aika usein. Tai sitten julkisen terveydenhuollon uutta "ongelmaa". Ulkomaalaisia lääkäreitä, jotka eivät ainakaan potilaiden mielestä osaa riittävästi suomea.

Mutta, mutta, toiset palautteet taas sitten ovatkin suorastaan ylistäviä, jossa kehutaan, etten näin hyvää lääkäriä ole tavannut. Suhde lääkäriin on siis hienovaraisista asioista kiinni. Omalääkärijärjestelmä oli kaunis ajatus, mutta ei toimi lääkäripulan aikoina.

Lehtien yleisönosastoilla on aika ajoin käynnissä keskusteluja lääkäreiden kylmyydestä vastaanotolla. En tiedä, ihmisiä lääkäritkin ovat. Toiset empaattisempia ja toiset vähemmän empaattisia. Mutta olisiko kuitenkin niin, että lääkärikoulutus on liian toimenpidepainotteista ja ihmisen kohtaamisen koulutus on jäänyt vähemmälle. Nythän jopa upseerikoulutukseenkin kuuluu ihmisen kohtaaminen. Vai olisiko etäinen ote lääkäreiden suojakeino, missä esim. virkaminä on oma suojautumiskeinoni töissä, kun ei sentään ihan kaikkea halua iholle.

Oma kokemuspohjani lääkäreiden potilaana ollessani on ollut se, etteivät he kyllä kovin lähelle päästä. Edes vitsit eivät hetkauta heitä. No, eipä kai vastaanotolle kai pidä tulla huumoria viljelemäänkään. En ole kai ollut riittävän sairas, vaikka viimeksi keuhkokuumeen takia vastaanotolle mennessäni lääkäri sanoikin, että noilla tulehdusarvoilla olisit jo kuollut, jos olisit vanha mummo. Onneksi en ole. Mutta on ollut myös lääkäreitä, jotka ovat olleet empaattisia ja mukavia. Onneksi lääkäreiden luona ei ole tarvinnut hirveästi juostakaan.

Pitäisiköhän lääkäreidenkin tulla hieman enemmän ulos kuorestaan. Olen huomannut, että lääkärit syövätkin omassa pöydässään ja hoitsut taas omassaan. Onhan niitä julkkislääkäreitäkin, ainakin tämä yksi plastiikkakirurgi. Lääkärit ovat toisaalta pieni ammattikunta ja pieni ammattikunta hakee helposti tukea vain toisistaan.

Jokin aika sitten haastattelin erästä eläkkeelle jäänyttä ylilääkäriä. Hän sanoi hyvin, että 20 vuotta sitten terveydenhuollosta ei oltu juuri kiinnostuttu, mutta nykyisin lähes joka lehdessä on vähintään yksi juttu terveydenhuollosta. Hän piti asiaa hyvänä asiana, vaikka jutut useimmiten kriittisiä ovatkin. Kilpailussa ohenevista resursseista kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Ja terveydenhuolto varmasti saa kaikki eurot kulumaan, mitä sinne laitetaan.

Suhtautuminen lääkäreihinkin on muuttunut. Siinä missä lääkäri oli 50 vuotta sitten se jumalasta seuraava, nykyinen lääkärin asiakas on vaativampi ja tietoisempi asemastaan. Mutta eivät lääkäritkään taida olla enää niitä kunnanlääkäreitä, jotka lähtivät aamuyöstä keikalle oli joulu tai juhannus. Itse asiassa kaikissa kunnissa (pienimmissä) lääkäreitä ei enää edes ole.

Lääkäreitä syytetään helposti ahneiksi, jotka haluavat vain yksityiselle puolelle rahaa tahkoamaan välittämättä mistään kutsumuksesta. Pitää varmaan joidenkin kohdalla paikkaansa, mutta toisaalta olen tavannut lääkäreitä, jotka nimenomaan ovat halunneet terveyskeskuslääkäreiksi.

Ja ovatpa ne potilaatkin muuttuneet, on päihde- ja mielenterveysongelmaa aivan eri tavalla kuin ennen. Hyvä, ettei vaadita lääkäriä jo tekemään diagnoosia ennen tutkimusta. On siinä yleislääkärilläkin tekemistä. Tv-sarjojen lääkärikuva on aika kaukana perusterveydenhuollon todellisuudesta, kun potilaita tulee ovista ja ikkunoista, ei siinä lähetä potilaiden ihmissuhdeongelmia selvittelemään niin kuin tv-sarjoissa.

Mutta kaiken kaikkiaan lääkärit pysyvät framilla aika pitkään mikäli merkit pitävät paikkaansa. Yhteiskunta on aika lääketieteellistynyt ja kun julkisuus vielä pitää terveydenhuoltoa otsikoissa ei lääkäreiden tarvitse hirveästi tulevaisuutensa puolesta pelätä. Siellähän kunnat Lääkäripäivilläkin heistä kilpailevat. On siinä mistä valita. Aika harvassa muussa ammatissa se onnistuu. Toisaalta on niillä lääkäreillä sitä taakkaakin etujen lisäksi.

Se vanha kunnanlääkäri on muuttunut muullekin kuin työlleen eläväksi keikkalääkäriksi. Mutta toisaalta elämmekö me muutkaan enää vain työmme kautta?