Uuden vuoden toiveita ja aatoksia



Nyt lienee sopivaa kirjoittaa tulevasta vuodesta heti vuoden alkuun, niin kuin tapana on. Kaikki lehdet ovat niputtaneet menneen vuoden tapahtumia, joten kai sitä voisi itsekin jotain kirjoittaa, mutta ehkä enemmän tulevasta, vaikka vuodesta 2007 jäi siitäkin joitakin hyviä asioita plakkariin.

Katsoitteko muuten tasavallan presidentin puheen. Tarjahan näytti suorastaan kärsivältä ajoittain. Pohdimme puhetta katsoessa, että miksi se ei voi keskittyä vain yhteen aiheeseen. Koko homma leviää sen takia käsistä. Sinänsähän puheessa oli paljon asiaa, mutta ei sinänsä mitään yllätyksellistä. Jotenkin itseäni rupeaa kyllästyttämään joka vuosi kuunnella samat löpinät sosiaalisesta eriarvoisuudesta kun ne, joilla valtaa siihen vaikuttaa, eivät tee mitään.

Tinojakin tuli valettua. Sain valutuotteina miekan ja maljan näköiset jutskat. Mitähän minulle on tänä vuonna luvassa siis. Joku esineiden merkitykseen ihmisen elämässä osaisi varmaan kertoa, mitä miekka ja malja mahtaisivat tarkoittaa. Muutenkin uudesta vuodesta jäi hyvä muisto. Minua syötettiin ja juotettiin hyvin ja sain hellyyttä ja ymmärrystä osakseni.

Itselläni ei täksi vuodeksi ole mitään maailmaa mullistavia toiveita tai lupauksia. Minulle riittää, kunhan elämässä olisi vain riittävän paljon onnellisia hetkiä, eikä mitään hirvittävän dramaattista tapahtuisi itselleni tai läheisilleni. Sitä paitsi Veronan toivomuskaivolla toivomani toive näyttää jo toteutuneen.

Itse yritän tänä vuonna olla entistä kärsivällisempi ja harkitsevampi ihminen. Tai sitten tietyissä asioissa harkitsettomampi. Yritän nauttia enemmän elämästä, enkä kantaa koko maailman taakkaa niskassani. Yritän huomioida ihmisiä entistä paremmin ja olla viisaampi ja ymmärtäväisempi ihminen. Ja yrittää saada aikaiseksi sen omakustanteen. Uusien työhaasteita täytyy sitkeästi etsiä ensi vuonnakin.

No, saa nähdä, miten onnistun. Tarkoitus on jälleen kerran hyvä.

Yhden lupauksen toteuttamisen olen ainakin aloittanut. Tupakanpolton lopetusprosessin aloitin eilen. Nyt on suoraan sanottuna huono olo. Päivällä huimasi ja maha on hieman sekaisin. Joten antanette anteeksi, jos tämä kirjoitus vaikuttaa nyt hieman sekavalta.

Kaikissa uuden vuoden kyselyissähän ihmiset sanovat seuraavan vuoden olevan entistä paremman. Tuovan onnea lisää. Omalla kohdalla ei uskota pahoihin tapahtumiin. Hyvä niin, ei kai elämässä muuten järkeä olisikaan. Maailman tilanteen oletetaan aina muuttuvan huonommaksi. Eikä ihme, tuntuu, että vuosi vuodelta alkaa yhä järjettömämpiä sotia ja napajäätikötkin sulavat käsiin.

Niin, mutta elää meidän täytyy.. ja toivon, että blogini lukijoille tämä vuosi tulee olemaan ihana ja antoisa vuosi... kertokaa vaikka omista lupauksistanne...



Kommentit

Suositut postaukset