Kahvi se työpaikkoja pyörittää

Jännää, miten elämässä on sattumuksia. Tänään tarjottiin lähikaupassa maistiaisia reilun kaupan kahvista. Vaikka kahvilla kehitysmaita riistetäänkin, juuri olin ajatellut kirjoittaa kahvin merkityksestä duunareille, valkokaulustyölaisille ja suomalaisille ylipäätänsä. Paikallisavviisissani Vantaan Sanomissa oli nimittäin pieni juttu kahvitauoista ja kahvitunneista tehdystä tutkimuksesta.

Harvalla juomalla alkoholijuomien lisäksi on niin pitkää historiaa kuin kahvilla. Kahvi on ollut kortilla ja joskus historian ammoisina aikoina se on ollut pannassakin. Kahvia kuluu työpaikoilla ja sitä kiskotaan vaivaantuneissa sukulaisuustilaisuuksissa samaan aikaan kun yritään keksiä vaivaantuneeseen hetkeen jotain puhuttavaan. Kahvi pelastaa, kun rakennetaan yhteyttä ihmisiin. Se on sellainen kädenojennus parhaimmasta päästä.

Ainakin julkisen alan työpaikoissa kahvitunnilla on suurempi merkitys kun millään muulla tunnilla. Sen mukaan rytmitetään päivä. Aamulla kahville kun tullaan töihin ja sitten iltapäivällä kaikkien koettelemuksien jälkeen. Siinä välissä on sitten niitä tylsän byrokraattisia töitäkin. Miksihän kahvituntia sanotaan muuten tunniksi, kun sen oikeasti pitäisi kestää kymmenisen minuuttia. Joillakin se tosin venähtää, joskus itsellänikin, jos lystiä on.

Kahvitunti on oikea työpaikkojen persoonien jaottelija. Kahvitunnilla paljastuu työpaikan pellet ja sitten ne tosikot, jotka vetäytyvät kiiren vilkkaa kuppinsa kanssa työhuoneeseensa. Ja sitten on niitä, jotka nauttivat toisten räiskyvästä keskustelusta tai sitten vähemmän räiskyvästä. Voiko muuten mikään olla tylsempää kun vetäytyä kahvin kanssa työhuoneeseen, relatkaa nyt vähän työhuonekahvinjuojat. Ei se kahvi, vaan yhdessäolo.

Kahvihuonekeskusteluthan ovat käsite sinänsä, yleensähän ne kumpuavat joko iltapäivälehtien otsikoista tai sitten ainakin varttuneemman väen työpaikoilla lasten asioista. Ei lapsiraukat tiedä, missä konklaaveissa heidän asioitaan ruoditaan. Ja sitten tietenkin haukutaan niitä kollegoja, jotka eivät satu olemaan saman kahvipöydän ääressä. Tai ikäviä asioita ja ikäviä työtehtäviä. Onneksi tukea on saatavilla, ainakin jos oikeat ihmiset seuraksi sattuvat. Parhaimmillaan kahvihuonekeskustelut ovat hauskoja, mutta jos joskus sattuu tylsimyksen kanssa kahvipöytään, täytyy sitten yrittää vilahtaa nopeasti omaan työkoppiinsa.

Semmoista kokoustakaan ei tunnu julkisella alalla olevan tai varmaan muuallakaan olevan, jossa ei kahvia olisi tarjolla. Jos kokous tuntuu työajan haaskaukselta tai muuten vaan tylsältä, edes jotain on odotettavissa. Itse melkein onnistuin pääsemään kahvista eroon, mutta olen addiktoitunut nyt tutkimuksen määrittelemään kolmeen kuppiin miespuolista henkilöä kohti päivässä. Naiset kuulemma juovat kupin vähemmän. Mutta tottavieköön on kyllä ihanaa, kun menee rättiväsyneenä johonkin kokoukseen tai juttukeikalle ja siellä odottaa kahvia ja pullaa.

Tutkimuksessa pidettiin tärkeänä kahvitaukoja työssäjaksamiselle. Ja näinhän se onkin. Itse en jaksaisi pikkutyöhuoneessani koko päivää kihnuttaa. Yleensä olen niin laiska, että oletan muiden keittävän kahvin ja tepastelen sitten valmiin kahvin ääreen. Tosin en ole niitä aamuvirkkujakaan, jotka seitsemältä tulevat töihin. Keittäkööt sitten kahvinkin. Tosin kahvilla käydään aalloissa ja jos sattuu viimeisen aaltoon, voi käydä niin, ettei kahvinkeittäjää enää löydy. Sitten on oltava ilman.

Itse en ole päässyt mukaan erikoiskahvivillityksiin. Itselleni riittää varsin hyvin aivan tavallinen peruskahvi. Joskin Italiassa käydessäni tuli kiskottua cappuccinoa aika viljalti. Mutta siellä se jotenkin tuntui luonnolliselta ja varsinkin kun se tuhdin aterian jälkeen tasoitti vatsan toimintaa. Huoltoasemakahvikin on kovin aliarvostettua, en muista aikoihin juoneeni huoltsikalla surkeaa kahvia, mutta ehkä perinne juontaa aikaansa niistä ajoista, kun huoltsikat eivät olleet vielä tavarataloja.

Yleensä kotona en edes juo kahvia, se kun on varattu sellaisiin pieniin maailman pelastaviin kahvihetkiin arjen syleilyssä. Miten itse muuten juotte kahvinne?

PS. Olen jäänyt viime aikoina taas Sopranos-sarja koukkuun. Isosiskoni lainasi minulle kaksi ekaa kautta ja kaikki tuli katsottua parin viikon sisään. Onneksi sain ne katsottua, ettei kaikki kotona vietetty aika mene enää niihin. Jäljellä on tosin Asema 62:en eka tuotantokausi. Miksi luoja loi dvd:n viihteestä pitäville? VHS:llä kun ei jaksaisi sarjoja tahkota.