Kaupoissa saa viihtyäkin



Sunnuntain Hesarissa (jota jälleen kerran siteeraan)oli juttu kauppojen uudesta myyntistrategiasta. Kaupoista ei nimittäin tarvitse enää ostaa mitään. Saa tulla vaikka kahville ja istuskelemaan, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on sitouttaa asiakkaat, tehdään se sitten vaikka viihtymisellä.

Velvollisuudentuntoisille suomalaisille tämä tieto tulee helpotuksena. Nyt voi siis unohtaa tunkeilevat myyjät, jotka vähintään vihaisella ilmeellä protestoivat, jos asiakas ei osta mitään. Mihin on hävinnyt vanha kunnon riistokapitalismi, kun kauppoihin saa tulla vain hengaamaan.

Jos omistaisin jonkun liikkeen, en kyllä hommaisi sohvaa ja kahvia asiakkaita houkuttelemaan. Kävelystä kipeät jalat ostavat nopeammin kuin levänneet. En usko, että hyvä sanoma yrityksestä kulkee mukavan sohvan kautta. Pikemminkin päinvastoin käydään juomassa vain ilmaiset kahvit ja ajatellaan, että ollaanpas siellä hölmöjä.

Aiemmin kauppakeskuksissahan on ollut miesparkkeja, joihin kauniimpi puolisko on voinut jättää miehen kassien kanssa odottamaan, joka on hieno asia, mutta nyt panostetaan jopa kauppojen hajuihin. Ei ne metroseksuaalimiehet muuten enää sinne syrjään jää, vaan shoppailevat innolla mukana. Syötetäänköhän ilmastointikanaviin muuten joitain ostoshimoja herättäviä feromoneja, että saadaan asiakkaat villiintymään, muutakin kuin Stockan hulluilla päivillä? Ja miellyttävähän sitä on tietysti asioida liikkeessä, joka ei haise kulmaräkälän vessalta.

Itse olen sen verran vanhanaikainen, että keksin parempiakin viihtymispaikkoja kun kauppakeskukset. Se on vähän niin, että kauppaan mennään, sitten kun jotain tarvitaan. Nuoret luullakseni kauppakeskuksia eniten viihtymismielessä miehittävät. Ja sinänsähän nuoriso kai hengailee Stadissa nykyisin enemmän Kampin kauppakeskuksessa kun rautatieasemalla, joten uusia aikoja kohti mennään. Ja Kampista vartijat poistanevat kaiken maailman lämmintä soppea etsivät hörhöt nopeammin häiritsemästä kuin rautatieasemalta, jossa se on jo mission impossible.

Asiakkuusajattelu on muuten juurtunut syvälle joka puolelle, vaikka asiakas aina väärässä onkin todellisuudessa palveluntarjoajien mielissä. Jopa sosiaalihuollossa puhutaan asiakkaista. Kanta-asiakasetuja ei vain ole luvassa, eikä plussakortilla saa terveyskeskuksessa bonusta. Ja miksi olisi, kun asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Moni yksityinen yritys olisi ikionnellinen, jos saisi yhtä paljon asiakkaita, kun julkiset palvelut saavat. Eikä tarvitse edes suoramarkkinoida.

Asiakkuudesta puheen ollen. Joudun itsekin Sampo-pankin hävyttömyyden uhriksi, kun kävin hakemassa uudet tunnarit takkuilevaan verkkopankkiin, odotti minua viime viikon lopulla kahden ja puolen euron palvelumaksu. Vaikka järjestelmät eivät toimi, niin ainakin laskutus toimii. Ja vielä sellaisesta muutoksesta, jota en ole itse edes kaivannut.

Asiakas onkin aina väärässä.


PS. Eiköhän ala olla Lex-Kanervan aika samaan tyyliin kun aikanaan Lex-Hymyn. Alussa Kanervan ja muiden setämiesten viestittely hymyilytti, mutta nyt kun Vanhasenkin seksiviestit julkaistaan, homma alkaa tuntua lähinnä nololta ja ihmistelyn ahdistelulta.

Kommentit

Suositut postaukset