Ikuisesti lapsi

En ole vähään aikaan ostanut viikonlopun Iltasanomia, mutta nyt ostin. Siellä oli juttu päälle kolmikymppisistä ikuisista teineistä ns. Kidulteista. He eivät suostu "aikuistumaan" vaan haluavat viettää hedonistista elämää mahdollisimman kauan elämyksiä hankkien, pukeutuen ja syöden hyvin.

Päinvastoin kuin voisi olettaa, eivät he ole syrjäytyneitä toimeentuloasiakkaita joiden vähäisiäkin etuisuuksia kadehditaan, vaan hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka tekevät töitä vain siksi, että voisivat elää mukavasti ja lähteä vaikka kuukausiksi sukellusreissulle Tyynellemerelle. Lähteä siksi, että huvittaa ja tehdä siksi, koska näin haluaa. Ei siksi, että on pakko niinkuin meidän  tavallisten kuolevaisten.

Ennen tälläinen elämäntyyli oli rikkaiden sisäsiittoisten brittiylimysten etuoikeus, mutta elämäntyylit ovat demokratisoituneet. Kun köyhätkin ovat päässet opiskelemaan porvariston hillitty charmi pääsee muuttumaan elonikäisiksi roomalaisiksi orgioiksi. Tietyllä tavalla tällaiseen elämään päässeiden ikätovereideni elämää täytyy ihailla. Harva meistä on pystynyt järjestämään asiansa niin hyvin, että tuollainen sitoutumattomuus mihinkään onnistuu.

Ymmärrän kyllä heitä. Itselleenkin on ollut vaikea hyväksyä aikuisten maailmaa. Jos aikuisten maailma useimmiten tarkoittaa tylsyyttä ja arkipäivää ja sitä, että käyttäytyy niinkuin halutaan tai oikeastaan odotetaan käyttäytyvän ja elävän. Nämä aikuiset elävät vain odottaen eläkepäiviä ja lastenlapsia. Surullista sekin on, jos antaa elämän valua ohi vain, että olisi aikuinen. Surullista on se, että tuota elämää pidetään sinä oikeana tapana elää.

Mutta en kyllä jaksaisi loppuelämääni elää teinin elämysmaailmassakaan. Vaikka rahaa olisi alkaisivat sukellusretketkin Malediiveille tympiä. Ovatko elämyksetkään enää elämyksiä, jos ne ovat arkipäivää? Olisi surkeaa tietää, että kaikki on mahdollista. Eihän siinä silloin olisi enää mukana sitä irtiottoa ja kielletyn rikkomisen tunnetta, mikä tekee siitä antaumuksellista.

Elämyksissä on sekin huono puoli, että aina tarvitsee suurempaa elämystä niistä nauttiakseen jos elää elämysyltäkylläisessä maailmassa. Lopulta sitten mikään ei riitä ja ihan viimeiseksi kaikki riittää kuin sulavassa Dorian Greyn muotokuvassa sielu sulaa riettaan elämän vuoksi. Kyltymättömyys elämään on monelle lopun alku.

Viimeistään tämän taantuman korvilla olisi luullut tulevan kaikille selväksi, että työhön ei kannata elämäänsä perustaa. Siinä suhteessa täytyy kidulteille nostaa hattua. Harvalla meistä on vain varaa seikkailla eri työpaikoissa hetken, koska seuraavaa työpaikkaa ei välttämättä ole tiedossa.

Aikuistumasta kieltäytyvät aikuiset eivät ole tälle ajalle vierasta, vaikka heidän elämystasonsa ei olisi kidultien luokkaa. Nykyisin vanhemmat ovat lastensa kavereita, miehet pelaavat videopelejä vaari-ikään asti ja kuuttakymmentä lähestyvät naiset ahtautuvat teinifarkkuihin. Elämme aikaa, jolloin kukaan ei halua aikuistua. Vastuu ei kuulu haluttaviin asioihin. Aikuistua ei haluta, koska mikään ei ole varmaa. Ja kun mikään ei ole varmaa, ei haluta pysyvyyttä, mitä aikuisuus joskus oli.

PS. Sitä ei ole välttämättä tiedossa Jari Sarasvuon Trainers Housessakaan, kun yt-neuvottelut alkoivat sielläkin. En ole koskaan vahingoniloinen, mutta Sarasvuo muistettaneen tämän viimeisen nousukautemme evankelistana ja ehkä hänkin vihdoin näkee, että ahneuden ajat olisivat ohi. Epäilen tosin, että kyllä hän nousee tuhkasta kuin Feenix-lintu ja keksii uuden bisneksen kun sisäinen sankarismi ja hedonismin ylistys ovat ohitse.

Mannerheim-elokuva alku povaa siitä elämää suurempaa elokuvaa alkuvaikeuksiensa suhteen. Samoin on keksitty uusi loistava tapa kerätä rahaa aina yhtä ongelmalliseen rahoitukseen. Myydään lippuja elokuvaan, jota ei ole olemassa. Mutta jo senkin takia voin lipun Marski-elokuvaan ostaa, että näen, onko Renny Harlinista vakavan draaman ohjaajaksi.

Marskihan oli tsaarin upseeri pitkään. Miksi ei kysellä rahoitusta vaikka sitten oligarkeiltakin?

Siitä tulikin mieleen, että kävimme viikolla kuuntelemassa Kasakkanaisia. Uskomatonta, miten kyyhkysen kokoisista naisista voi lähteä ääntä. Slaavilainen melankolia on aina vedonnut minuun.