Muurit, jotka meitä erottavat - erottelun pitkä historia

Berliinin muuri kaatui pitkän odotuksen jälkeen 20 vuotta sitten. Muistan sen kyllä, vaikka en 12-vuotiaana sen suurempaa merkitystä ymmärtänytkään. Katselin vain, miksi ne noin raivolla tuota muuria hajottavat.

Muuri oli koko ikäni ollut ja sitä piti milteinpä asiaan kuuluvana. En ymmärtänyt, että se erotti yhtä ja samaa kansaa. En ymmärtänyt, että se oli kylmän sodan vertauskuva. En ymmärtänyt, että se kuvasi vapautta ilmaista mielipiteensä ja asuinpaikkansa. Kylmä sotahan oli se todellisuus, mistä tuolloin tiesin. Ei ollut yhteistä Eurooppaa. Lopulta itäsaksalaiset tekivät oman ratkaisunsa ja sen jälkeen muu Itä-Eurooppa.

Berliinin muurista on yhä turisteille osia jäljellä, mutta henkinen muuri Saksassa kytee yhä. Entinen Itä-Saksa on tietääkseni Saksan köyhimpää ja ongelmaisinta aluetta. Muuri erotti ajatusmaailman. Samasta kansasta tuli kuin tulikin kaksi eri kansaa. Milloin mitkäkin muurit sortuvat, eivät ne häviä mielistä. Apartheid Etelä-Afrikassa ja Usan etelävaltiossa on hävinnyt laista ja arjesta, mutta eivät kaikkien ajatuksista ja teoista.

Berliinin muurin murtumisen jälkeen muurien ajan luultiin olevan ohitse, nyt koitti se suuri vapauden aika. Näin on ollut aina, kun diktatuurinen ja alistava hallinto päättyy. Aina on löytynyt uusia ja aina on kadonnut vapaus.

Ja kuinkas ollakaan, Israel on hiljattain rakentanut muurin erottamaan maan rajojen ulkopuolella asuvia palestiinalaisia ja omaa kansaansa. Muuri on tasan yhtä ihmisten sukulaissuhteet tai muutkaan tarpeet huomioon ottava kuin Berliinin muurikin.  Muuri kulkee siitä, mihin se on piirretty kansakunnan isien käsistä kulkevan.

Ihme kyllä, eurooppalaiset ministerit kävelivät ulos rauhankokouksesta, kun Iranin presidentti sanoi muurin olevan ihmisoikeusongelma. Israel tekee samaa, kun he mitä itse saivat kokea, erottelua.

Israel ei ole muureineen yksin. Korea ja Kypros ovat maita, jotka elävät vahvasti eroteltuina. Kyproksessa kyse on etnisestä ristiriidasta, mutta Koreoissa täysin poliittisesta. Voi vain odottaa sitä päivää, jolloin Pohjois-Korean paljon kärsinyt kansa näkee taas vapauden.

Elintasomuureja löytyy poliittisia muureja enemmän. Muualla kuin hyvinvointivaltioissa rikkaat ovat eristäytyneet köyhistä maanmiehistään tiukalla vartioinnilla ja ihan oikeilla muureillakin. Jopa hyvinvointivaltioissakin varakkaat asuvat omilla alueillaan ja köyhimmät omillaan. Nämä ovat näkemättömiä muureja, mutta kaikki ne tietävät. Ja tuntevat.

Elintasomuureja pystyttävät myös valtiot. Usan ja Meksikon raja on täydellisimpiä esimerkkejä tästä. Samoin EU-maat yrittävät varjella rajojansa afrikkalaisten kaarnapursien hyökkäyksiltä. Somalimerirosvojen hyökkäykset ovat hyökkäyksiä parempiosaisia vastaan.

Saa nähdä, koska muurit murtuvat lopullisesti, Berliinin muuri ei ollut se viimeinen. Ja koska ihmiset luopuvat halustaan erotella toisiaan. Ei koskaan?

PS. Miesten rooli ajassamme on yksi pakkomielteistäni. Mielestäni yksi perusteltu näkemys on tässä Kirkko ja Kaupunki -lehden artikkelissa. Olemmeko me miehet todella menettäneet otteemme, uskalluksemme ja tavoitteemme? Haluammeko vain miellyttää, emmekä osaa sanoa enää, mikä on tahtomme? Ja siksi naiset eivät voi meitä enää kunnioittaa? Missä on se alkuvoimamme?