Kun tv:stä tuli soihdunkantaja

Viikko-pari sitten tuli muistaakseni FST:ltä dokumentti usalaisten tv-draamojen teosta. Kuten arvata saattaa, niin sielläkin väännetään hiki hatussa hommia. Löysät on otettu pois, vaikka pomojen mielestä löysää aina riittääkin. Tekijäreppanoilla ei toden totta ollut aikaa luovaan löysäilyyn. Paitsi sarjojen luojilla, käsikirjoittajilla.

Eipä tarvitsekaan niiden kuvaajien löysäillä, sillä Amerikassa käsikirjoittaja on herra, tv-draamassa meinaan. Tätä tervehdin kirjoittajana ilolla. Ohjaajaparka valitteli dokkarissa, että hän on vain juoksupoika, kun elokuvissa ohjaaja on se Jumalasta seuraava.

Tv-sarjoja luovat ovat nyt niitä suuria taiteellisia johtajia, joita tv-yhtiöt lipovat minkä ehtivät, vaikka herrat käsikirjoittajat näyttävät Nascar-kisasta reväistyltä jokamiesamerikkalaiselta.

Tv on monella tapaa elokuvaa joustavampi ja helpompi väline. Tv-sarja on helppo lopettaa jo koeyleisön edessä, jos se ei vetoa, ei tule järkyttäviä tappioita. Satoja miljoonia maksavaa elokuvaprojektia ei noin vain lopeteta, vaan se raiskataan yleensä tuottajien toimesta pilalle.

Vuosi-pari sitten kirjoitin blogiini tv-draaman niskaotteesta elokuvan suhteen Usassa. Taiteellisessa mielessä niskaotteesta. HBO:n sarjat ylistetään eritoten maasta taivaisiin, Sopranos etunenässä. Ja HBO on pakottanut tv-jätitkin laadukkaampaan tv-draamaan, koska amerikkalaiset valitsevat mielummin laadukasta ohjelmaa tuottavan maksullisen HBO-kanavan, kun roskaa syöltävät ilmaiset tv-jätit.

Tilanne on ehkä tasoittunut, vaikka yhäkin laadukkaimmat amerikkalaiset tv-sarjat lyövät amerikkalaiset mainstream-elokuvat. Dokumentissa syyksi sanottiin, että sarjoissa keskitytään tarinaan, kun elokuvat ovat uponneet yhä syvemmälle digitaalitehosteiden maailmaan tarinan kustannuksella. Tv:ssä tarinan on yksinkertaisesti pakko toimia, koska pienessä ruudussa ei kikkailla kuvilla rajattomasti.

Nyt onkin kotimaisen tv-draaman sättimisen vuoro. Suomessa elokuvat yhä parempia kuin tv-draamat, vaikka taso onkin muutaman vuoden takaisista parhaista päivistä laskenut. Yhdessä vaiheessa tuntui, että suomalainenkin tv-draama löysi jotain uutta. Oikein riemastui. Esimerkkinä Kylmäverisesti Sinun ja Irtiottoja oli taas parasta, mitä suomalaisesta tv-draamasta on koskaan saatu irti. TV 1: n Kotikatsomossa on myös pyörinyt hyviä minidraamasarjoja. Nyt soihtu on vain jälleen kadonnut. Yle ei ole löytänyt vähään aikaan koko kansan sarjoja, siksi pyöritetään Metsoloita ja Reinikaista hamaan loppuun asti.

Kuten Amerikassa, niin Suomessakin draaman teko on kallista. Tosi-tv:tä tehdään huokeammin. Kotimaisia tosi-tv-sarjoja pyöriikin enemmän kuin riittävästi. Suomalainen katsoja on tuskin valmis maksamaan vain kotimaista tuotantoa esittävästä kanavasta.

Mainoksilla itsensä elättävät kanavat taas haluavat esitettävänsä mahdollisimman halvalla saaden niistä mahdollisimman suuret mainostulot. Kotimainen draama ei liene koskaan halpaa ja sen menestyminen on aina epävarmaa. Yle taas joutuu painiskelemaan jatkuvasti muiden syytösten alaisena ja samalla vielä yrittää kilpailla "valistustehtävä" niskassaan.

Meillä kuljetaan aina vähän jäljessä suurta maailmaa. Veikkaanpa, että ei montaa vuotta mene, kun meilläkin hoksataan menestyssarjojen tekijöiden arvo. Ja please, tulisipa digiverkkoon joku kotimainen kilpailija lisää, joka löytäisi HBO-lääkkeet. Minä ainakin maksaisin sellaisesta kanavasta mielelläni, joka ei ole veromarkoista tai mainostajista riippuvainen.

PS. Onko teitä muuten ruvennyt ärsyttämään tiettyjen puolueiden mieseurovaaliehdokkaat? Minua ärsyttää, kun niillä on kaikilla heitetty puvuntakki olan taakse roikkumaan sormesta paita hohtaen valkoisena. Ovat siinä niin reippaita pukumiehiä valmiina valloittamaan maailma kommunikaattorilla.

Kun olen graafista suunnittelua opiskellutkin minua ärsyttää jostain syystä myös ABC-ketjun mainokset lehdissä. Ne ovat visuaalisesti karmeinta mitä olen nähnyt. Miksi se pihvilautanen on tungettava täyttämään koko sivu ja se myyjätyttö tungetaan siihen väkisin viereen. Ja se peukalo, on kuin köyhän miehen Aku Ankasta.

No, pieniähän nämä. Aurinkoa elämään ja viikonloppuun.

Kuten kuvasta näette, koirapelkoinenkin voi uskaltautua ulkoiluttamaan koiraa. Kuva viime viikonlopulta, mutta kuten näette, ei Nelli-koiran ulkoiluttaminen täysin sujuvaa ole. Vein sille muuten tuliaisia. Tuomani luun se hautasi heti maahan odottamaan ankarampia aikoja. Röhkivästä muovipossusta se ei välittänyt, mutta siitä oli onneksi iloa ihmisille sitäkin enemmän.