2012

Voi Hyvin -lehti kirjoitti kesäkuun numerossaan vuodesta 2012. Kuinka monien profitioiden, oraakkelien ja tieteenkin edustajien mukaan silloin alkaa uusi aika. Vanha rutuinen luontoa ja ihmistä kunnioittamaton aikamme tulee silloin heidän mielestään tiensä päähän.

Ajatushan on hieno, mutta en jaksa uskoa, että mikään muuttuisi radikaalisti vajaan kolmen vuoden päästä. Kaiken maailman maailmanlopun lahkojahan piisaa, mutta yksikään ennustus maailmanlopusta tai edes suuresta käännöksestä ei ole käynyt toteen. Ainoastaan lahkoihin hurahtaneet ovat kyllä kuolleet.

Onneksi vuosi 2012 ei merkitse näiden ennustajien mukaan maailman loppua, vaan että meistä tulisi koettelemusten kautta parempia, toiset huomioon ottavampia ihmisiä. Jään odottelemaan, mutta luottamukseni ihmiskuntaan on sen verran heikko, että en usko minkään muuttuvan.

Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vuodelle 2012 ennustetaan aurinkomyrskyjä, jotka voisivat tuhota internetin ja tietoyhteiskunnan. Sitä kautta ajatellen tuo uusi aika voisikin koittaa, kun ihmisten olisi selviytyäkseen jälleen luotettava toisiinsa.

Luettua: Uskon tutkijoihin palautti lukemani Sampo Terhon kirja Silmä silmästä. Terho ei ole nykytyyliin nostanut yhtä kohuasiaa esille saadakseen mediahuomiota. Kuolemanrangaistuksen historiaa kartoittava kirja oli poikkeuksellisen sujuvasti kirjoitettu. Kirjassa ei kikkailtu sivistyssanoilla ja elvistelty omalla tietämyksellä. Kirjan kautta on tehty ymmärrettäväksi myös kuolemanrangaistuksen puolustajien näkökanta. Korostettakoon, että itse olen kuolemanrangaistusta vastaan.

Länsimaat hurskastelevat tätä nykyä muuta maailmaa, mutta tiesittekö, että Ranskassa viimeinen teloitus tehtiin 1979. Ja Suomessakin 1944. Puhumattakaan sotaoloissa teloitetuista, jotka eivät saaneet osakseen edes kunnon oikeudenkäyntiä. Meidän on vaikea ymmärtää Usan teloituksia, mutta kirjan luettuaan tajuaa, mistä siinäkin on kyse.

Lisäksi kuolemanrangaistus ei ole täysin länsimaistakaan kadonnut. Euroopan maissa päätöksen sen lopettamisesta tekivät päättäjät. Kuten kansan syviä rivejä kuunnellessa huomaa, löytyy rangaistukselle kannattajia Suomestakin. Kyseessä on koston rangaistus, eikä koston himo koskaan katoa.

Sitten muutama mediahuomio: Kun kesällä ei ole uutisia, niin Suomen kansa jännittäytyy karhujahtiin. Jokainen vähänkin lähemmäksi kaupunkia tullut nalle aiheuttaa hätätiedotuksen televisiossa. Sitten nallea jahdataan helikopterien kera ja ammutaan useimmiten pentuineen. Ja hätätiedotus puolestaan aiheuttaa sen, että kansa virtaa paikanpäälle seuraamaan tätä epätasaista kettujahtia, jossa karhun kuolema on etukäteen taattu.

Mediassa on ylitse muiden kohonnut uusi suosikkisana. Sana on raju. Luki sitten valtakunnan ykkösmediaa tai paikallislehteä on vaikea löytää lehteä, jossa ei ainakin yhdessä otsikossa kerrottaisi rajusta takaa-ajosta, rajusta elämänmuutoksesta tai rajusta keväästä.



Neuvostoliittolainen taskukelloni saapui kellosepältä. Muuta aikarautaa minulla ei olekaan.

Vielä vähän musiikkia. Teeman taskukellon kanssa sopii yhtye nimeltä Leningrad.

Ja itse Bob Dylan. Death is not the end.