Missä lapsella olisi kivointa kasvaa?

Elämme kaikista puutteista huolimatta hyvinvointivaltiossa. Yksi hyvinvointivaltion saavutuksista on lasten päivähoito. Mutta kuten yleensä muitakin saavutettuja etuja, myös päivähoitoa käytetään väärin ja kaikkia muutoksia vastaan taistellaan kynsin ja hampain.

Räikeimpiä esimerkkejä on se, että samaan aikaan kun toista lasta hoidetaan kotona (useimmiten äiti), niin toinen tai peräti kolmaskin lapsi kiikutetaan päiväksi päiväkotiin. Syynä äidin väsymys, oma aika tai pelkästään kun siihen on mahdollisuus. Saapahan ainakin yhden pois jaloista. Mukavampi sitä on söpöä vauvaa hoitaa kuin uhmaikäistä

Kotikaupungissani Vantaalla tästä epäkohdasta on puhuttu vuositolkulla. Samoin myös aivan viime aikoina koko valtakunnan tasolla. Viimeistään Nina Mikkonen -kohun myötä. Viimeksi asiasta kirjoitti Vantaan Sanomat. Vantaalla on yritetty keksiä avointa toimintaa äideille lapsineen päiväksi, mutta kiinnostusta ei ole ollut ja lapset viedään yhä päiväkotiin.

Voin jälleen kuullostaa kiukkuiselta vanhalta mieheltä, mutta mitä ihmettä se oma aika on, mitä nykyvanhemmat niin kovasti haluavat. Ei tainnut omaa aikaa olla kymmenen lapsen katraan äidilläkään, joka menneinä kitukasvuiselta pellolta yritti kitukasvuisille lapsilleen elantoaan saada. Puhumattakaan tehdas- tai metsätöissä ennen aikojaan vanhentuneista iseistä.

Yleensä toisen lapsen kiikuttamista päiväkotiin hoitovapaalta perustellaan myös äidin väsymyksellä, mutta miten ne äidit ovat ennen sitten pärjänneet. Nykyisin perusperheessä kun on vieläpä maksimissaan kolme lasta.

Itse olin kuusivuotiaaksi kotona, enkä kokenut jääväni mistään virikkeistä paitsi. Kyllä ne lapset pihalta löytävät itsekin virikkeitä. Sosiaalisesti en kouluun mennessä ollut mitenkään omasta mielestäni puutteellinen. Pikemminkin koulun jälkeen, jossa itsetunto hiottiin kyllä muiden lasten toimesta pois. Mutta päivähoito on ajettu niin hyvin ihmisten sisuksiin, että jos lasta ei sinne laiteta, koetaan, että lapsi jää jotenkin vajaaksi.

Päivähoidosta on tehty myös tasa-arvokysymyksen etulinja. Ja silloin kuin jostain asiasta tulee tasa-arvokysymys, asiasta pystytään harvemmin enää keskustelemaan järkevästi.

Minusta kuitenkin äidin ja lapsen suhde on aina läheisempi kuin isän ja lapsen halusi tai ei. Varsinkin lapsen varhaisvuosina. Sitä ei voi oikein muuttaa koskaan, vaikka näin haluttaisiin. Ihmeellisintä on, että lapset pitäisi jo pienestä pitäen kasvattaa sukupuolineutraaleiksi. Joksikin henkilöiksi.

Muita pohdintoja: Koko viikon on joka tuutista tullut kuun valloituksen 40-vuotista historiaa. Vähän väsyneeksi homma jäi. Parasta antia oli Ylen kuustudio vuodelta 69. Silloin toimittajatkaan eivät vielä puhuneet muiden päälle, vilkuilleet kelloaan ja toistaneet mantraa: valitettavasti aikamme nyt loppuu. Pistettiinpä studiossa vielä onnistuneen laskun kunniaksi tupakaksikin.

Ei taitaisi sellainen enää onnistua, kun kaikkien toimittajien nimikin on Merituuli, Josefiina tai Mika-Matti. Taitaisi tupakki lentää omistajineen kaaressa ulos. Vaikka juhlavia suunnitelmia on esitelty, veikkaanpa, ettei ihminen käy kuussa vielä seuraavaan 40 vuoteen.

Suomesta häätötuomion saanut egyptiläismummokin sai paljon palstatilaa. On jotenkin kornia, että vanha sairas mummo häädetään, samaan aikaan kun Suomeen tulee partaisia aikamiehiä "lapsina". Ehkä pelätään, että Suomeen vaeltaa liikaa vanhuksia, kun omienkin huoltamisessa on täysi työ.

Varsin vähällä huomiolla noteerattiin irlantilais-amerikkalaisen kirjailijan Frank McCourtin kuolema. Hänen kirjansa Seitsemännen portaan enkeli on minuun yksi syvimmin vaikuttaneista kirjoista.

Ryhdyin minäkin "ilmaistoimittajaksi". Ihan kokeilumielessä laitoin Vartti-lehteen kuvan. Joku jopa kommentoi "juttuani".

Jotkut biisit jäävät kiehtomaan pitkäksi aikaa, kuten ystäväni J:n minulle ilmiantama Leo Jokelan ralli.

Kuten kuvasta näkyy, olen jo päässyt traktorin ohjaamoon kesällä. Vielä olisi luvassa pieni traktorikurssikin.