Suuri julkkisblogitesti osa 3



On taas julkkisblogitestin aika. Jotta testitunnelma olisi riittävän epätodellinen taustamusiikkinani ovat Särkyneitä toiveita - Sota-ajan lauluja-cd sekä Tikkurilan kirkon kirkonkellot.

Vihreiden kansanedustaja Janina Anderssonin blogi sijaitsee kotimaisen vuodatus.net- sivupohjalla, josta heti plussaa. Lisäksi Janinalla on omat sivut Janina.fi. Janina on huomattavasti enemmän sisällä nettimaailmassa kun viime kerralla arvostelemani Anni Sinnemäki. Janina kirjoittaa toki politiikasta ja tekemisistään eduskunnassa, mutta myös muusta. Pieni yllätys oli, että Janina on intohimoinen jalkapallofani. Janina on kaunis nainen, joten varsinkin hänen nettisivuiltaan hänestä löytyykin runsaasti edustavia kuvia. Janinan blogitekstit ovat mukavan kertoilevia poliitikoksi. Janinan sivut olivat ihan mukiinmenevät, joten neljä tähteä napsahtaa yleisarvosanaksi.

Kokoomusmeppi Eija-Riitta Korholan syntymälahjana on myös edustava ulkonäkö, eikä hän kotisivuillaan sitä peittele. Korholan sivuista on vaikea löytää moitittavaa. Ne ovat tasapainoiset ja käytettävyys on hyvää. Asiat löytyvät helposti ja niistä löytyy muutakin kuin poliittisia aloitteita. Sivujen pohjaväri sointuu jopa Korholan hiustenväriin. Sivuilta selvisi sellainenkin asia, että Korhola on opiskellut teoreettista filosofiaa, joten voinee unohtaa väitteet, että kauneus ja älykkyys eivät voi asua samassa päässä. Eniten pidin hänen sivuissaan vuorovaikutteisuudesta. Lukijat voivat keksiä poliittisia palindromeja. Sivuilta löytyy myös Kysy Korholalta -palsta. Suoraa kommentointimahdollisuutta ei ole blogiin, josta miinusta. Kokonaisuus neljä tähteä.

Kaikki tuntevat keihäänheittäjä Seppo Rädyn. Blogissaan hän tarjoilee juuri sitä, mitä hänen oletetaan tarjoilevan. Suoria sanoja rätymäiseen tyyliin. Joten jos Sepon tyylistä pitää, pitää takuuvarmasti myös hänen blogistaan. Armoa ei anneta, eikä pyydetä. Kyytiä saavat varsinkin urheiluherrat ja Seppo muistaa kertoa, kuinka kaikki oli eri lailla hänen aikanaan. Sepon lääkkeitä menestykseen ovat kova harjoittelu ja tahto, jos urheilumenestystä haetaan. Blogi on MTV3:n sivupohjalla, joten persoonallisuutta ei visuaalisesti ole, ainakaan persoonallisella tasolla. Sepon kirjoitustaidot olivat positiivinen yllätys, joten Sepollekin neljä tähteä. Olenpa hövelillä päällä.

Viimeisimpänä sitten raskaimmin uutisoitu blogi. Nimittäin ammattiblondi Johanna Tukiaisen blogi Seiskassa. Johanna on aiemmin kirjoittanut Hymyynkin, mutta näemmä jossain vaiheessa ovat tiet eronneet. Tuksun blogista on vaikea keksiä sanottavaa, koska koko ajan tuntuu, että on lukenut kaiken jo juorulehdistä. Ei Tuksu huono kirjoittaja ole, paikoin jopa mielenkiintoinen. Ainakin kommentoijia on runsaasti. Minut hellytti Tuksun kirjoitus, että hänkin haluaa rakastua. Tuksu kaipaa rakkautta, siinä missä me muutkin. Ristiriitaistahan Tuksun elämä on. Samaa aikaan kun hän kirjoittaa uskostaan, voi hän kirjoittaa kuumista tarjouksista. Mutta Tuksun rakkaudenkaipuusta neljä tähteä. Seiskan sivut ovat muuten edelleen hitaat, ainakin minun koneellani.

Sitten vielä sitkeimmille lukijoille sivuhuomioita. Päätin minäkin osallistua Kepun vaalityöhön käymällä KMS-mies Kyösti Kakkosen Tokmannissa vieläpä kahteen otteeseen männä viikolla Liperissä ja Outokummussa. Tokmanni on oikeasti kiva kauppa, jos etsii kaikkea pikkukivaa, mitä ei välttämättä tarvitse. Löysin kuvassa olevan Buddhankin sieltä. Se tosin odottaa jo uutta omistajaa.

Olen vakuuttunut sateentekijän kyvyistäni vailla jumalallisia harhoja itsestäni. Mihin päin nimittäin menen Suomea, niin sade näyttää seuraavan perässä. Pitäisi lähteä Afrikkaan hyötykäyttöön.

Telkkarista vielä sen verran, että eikö Rosa Meriläinen olekin söpö Metsoloissa. Olisipa se vieläkin yhtä valloittava kun Metsoloissa. Olen jäänyt koukkuun myös Julkisuuden trauma -ohjelmaan, joka tulee ykköseltä. Miten se psykiatri saakaan avautumaan maailmantähtiä ohjelmassaan. Tony Curtisin ollessa vieraana meinasi jo tippa tulla Emporio Armanin linsseihin. Vesku-show alkoi uusintana Maikkarilla. Siitä papukaijamerkki-kanavalle. Muistan lapsena, että isäni ei voinut sietää Spede- tai Vesku-showta ja välihuomautukset häiritsivät televisionautintoa. Nyt Veskua voi katsella kaikessa rauhassa. Ehdoton suosikkini on se puistonpenkkimies. Hannele Laurikin on ollut tyrmäävän kaunis nainen ennen "kohennusleikkauksiaan".

Kommentit

Suositut postaukset