Pitäkääs ne kädet ja kamerat kurissa!

Viime aikoina olemme saaneet taas seurata itseään Jumalan lahjana naisille pitävien miesten seikkailuja naisten maailmassa. Oikeussaleissa. Kotimaassa tästä on pitänyt huolen ex-kansanedustaja Lyly Rajala. Hänelle eduskunnan seksikohu maksoi lopulta kansanedustajan paikankin. Ainoana (kai) hän lähti syytetyistä kalapuikkiksista käräjöimään kohuartikkelin kirjoittanutta Hesaria vastaan.

Sen nyt tietää, että mitään typerämpää tekoa ei voi olla, kun ryhtyä oikeustaistoon maan mahtavinta mediaa vastaan. Se iskee kyllä takaisin imperiuminsa kaikella voimalla. Mieli tekisi uskoa, että tässä Rajalan tapauksessa savua ei olisi ilman tulta, mutta oikeusvaltiossa syyllinen on vasta sitten kun on saanut tuomion. Ankarimman tuomionhan Rajala on jo saanutkin, maineen menetyksen median kynsissä.

Ja mitä nimettömiin vihjailuihin tulee, niin luulisi niinkin vanhan ketun kuin Rajalan tietävän, että melko iso osa jutuista perustuu enemmän tai vähemmän nimettömiin vihjeisiin. Jos kaikki esiintyisivät omilla nimillään tai naamoillaan, olisivat lehdet aika tyhjiä.

Mutta on enemmän kuin hämmentävää, että jos jatkuvassa mediatarkkailussa oleva kansanedustaja ahdistelee vieläpä itsestään ja arvostaan tietoisia naistoimittajia, joista moni ei todellakaan ole tunnettu huumorintajustaan tai leikkimielisyydestään. Mies ei todennäköisesti voi silloin itselleen mitään, jos yrittää väkisin suudella ja kuvata naistoimittajien sääriä. Olisi tuossa vaiheessa rohkeata jo myöntää, että nyt tarvitaan apua.



Ja on vaikea kuvitella, että Suomessa naiset hevillä edes nostavat juttuja tällaisista kähminnöistä. Ihmettelen vain, miksei nämä naiset menneet sitten suoraan oikeuteen, jos olivat niin varmoja asiastaan. Varsinkin kun toimittajat ovat omalla tavallaan julkisuudessa jo muutenkin. Nythän käy niin, että oli käräjien tuomio mikä tahansa, niin käräjöidään vain itse jutusta, eikä ukon teoista.

Tämän Strauss-Kahnin tapaus on taas vielä omituisempi, mutta ilmeisesti tämäkin ukko kärsii jonkin tason seksiaddiktiosta, kun kohua on naisjutuista syntynyt jo aiemmin. Ennen vanhaan siivoojan ahdistelut olivat varmaan arkipäivää, eikä niistä kukaan kirjoittanut, mutta nyt kaikki valuu heti julkisuuteen. Tässä tapauksessa tosin epäilyt heräävät jonkinlaisesta poliittisesta salajuonestakin.

Vallanpitäjämiehillä ja naisilla on aina olleet ongelmalliset suhteet keskenään. Muistamme vielä Matti Vanhasen koomiseksi kääntyneet naiseniskuyritykset. Suomessa naissankaripoliitikoilla ei mene enää hyvin, mutta muualla maailmassa naisseikkailuja ei lainkaan paheksuta samalla tavoin, jos ne eivät ylitä ahdistelun rajoja. Vallanpitäjämiesten on syytä pysyä visusti naimisissa tai elää kiltisti munkin elämää, sillä heidän ei yksinkertaisesti ole mahdollista tutustua ilman kohuja naisiin.

Ahdistelut ja sikailut ovat asia erikseen, mutta joskus olen pohtinut, että koska kaikenlainen varovaisuus naissuhteissa leviää tavalliseenkin elämään. Naisilla on ihmissuhdemaailmassa ehdoton ilmaherruus. Jossain vaiheessa tavismiehetkään eivät uskalla enää luoda pitkiä silmäyksiä tai sanoa kohteliaisuuksia naisille pelätessään sian mainetta. Naisethan saavat olla juuri niin ronskeja kuin ovat, mutta tässä elämässä ronskeja naisia ei ole kuin pikkujouluissa.

Mutta miten helvetissä sitä sitten mies voi enää ketään iskeä? Vai täytyisiko miesten sitten vain odottaa, että joku ystävällismielinen nainen valitsisi juuri hänet, tai että kenties täyttää kaikki monimutkaiset reunaehdot, joilla saataisiin jo rauha Lähi-itäänkin? No, toivottavasti ei. Mutta ihmissuhdemarkkinat ovat länsimaissa ostajan (naisten) markkinat, tämä on vain kaikkien miesten hyväksyttävä ja nieltävä.

Hullua kyllä, jos joku naishaastateltava yrittäisi suudella miestoimittajaa tai kuvata kameralla tämän etumusta, niin ei siitä kyllä mitään juttuja nousisi. Tilanne olisi julkisuuden silmissä lähinnä koominen ja siksi kenties uutisoinnin arvoinen. Mutta tällainenhan tämä maailma on.

Tosiasia kuitenkin on, että 90 prosenttia miehistä kaipaa naisilta huomiota ja haluaa valloittaa lisää naisia, vaikka omaisikin jo tällaisen. Tämä ei ole sovinismia vaan todellista elämää. Näillä vallanpitäjämiehillä ja osalla tavismiehistäkin tämä tarve vain korostuu ja menee liian pitkälle, jossa naisen suostumuksella ei ole enää heille merkitystä. Eläinkunnan alfaurosbiologiasta tässäkin on jollain tasolla kyse, myönsi sitä sitten suoraan tai ei.

Loppujen lopuksi kuitenkin nainen valitsee miehensä ja mitä hän on valmis miehiltä sietämään.  Eikä tätä itsemääräämisoikeutta biologiakaan muuta.