Julmat ja sadistiset nuoret sekä harmaat ihmiset

Tuskin kukaan on voinut välttyä tältä Koskelan sadistipoikien tekemästä toverinsa murhasta. Tai mikään toveri ollut vain kiusanteon ja murhanhimon välikappale.

Joukkio huvitteli reppanalla hakaten ja kiusaten viikkotolkulla, kunnes lopulta ottivat hengen pois. Tekoon liittyy sadistisia piirteitä. En sitten tiedä onko uhri itsekään ollut järjissään, kun viikko toisensa jälkeen on palannut hakattavaksi ja nöyryytettäväksi. 

Kai se on niin, että kun on riittävän yksinäinen, niin luulee kiusaamistakin ystävyydeksi. Lapsille ja nuorille kun kavereiden olemassaolo on vielä tärkeää. Ja ennenkaikkea ei erota oikeita ystäviä ja kavereita nöyryyttäjistä.

On uskomatonta kuvitella, miten viattomista vauvoista kasvaa jo 16 vuodessa sadistisia nöyryyttäjiä. Näin se vain on. Itsekään en muista vastenmielisempää paikkaa kuin yläaste, jossa olen ollut. Ehkä jotkut ajat armeijassa vetävät vertoja, joka ainakin ennen myös perustui nöyryyttämiselle. 

Mutta pikkusadistit yläasteellakaan eivät yltäneet sentään näiden Koskelan hirviöiden asteelle. Nämä ovat omaa luokkaansa ja vetävät vertoja aikuisten maailmalle mennen tullen.

Kuten ajan tapaan kuuluu nämä sadistit videoivat tekonsa ja jakoivat keskenään. Tapettuaan pojan hakivat seuraavana päivänä tyhjät kaljatölkit tapahtumapaikalta, mutta jättivät kuolleen pojan lojumaan. 

Ja kiinni jäätyään eivät tietenkään osaa kertoa syytä teolleen, vaan ihmettelevät, miksi uhri palasi nöyryytettäväksi. Ja nämä pojat istuvat ensikertalaisena ja alle 18-vuotiaana 2-3 vuotta teostaan, jos sitäkään. 

Tapaus kertoo karua kieltään nuorten sympatia- ja empatiakyvyistä, jos sellaista kaikilla onkaan. 

---------------------

Asiasta toiseen. Toinen asia, mitä olen Suomessa ihmetellyt ovat kiukkuisen harmaat ihmiset, joita tuntuu riittävän. Kyttääminen, valittaminen ja viha. Mistä näitä harmaan kiukkuisia ihmisiä syntyy, joita varsinkin vanhemmissa ikäluokissa riittää. Nämä ankeuttajat pilaavat ilon jo pelkällä läsnäolollaan.

Kommentit

  1. Tämä hyytävää asiaa kuvaava teksti onnistui lopussa myös naurattamaan, sillä samaistun vahvasti tuohon harmaiden ihmisten rutinaan. Tai olen kyllästetty sillä. Mutta mieleni vakavoituu jälkeen ajatellessa tätä Koskelan tragediaa, joka vain osoittaa, miten läpeensä paha ihminen on. Ihminen, joka on kenties jäänyt itse vaille rakkauta ja huolenpitoa. Jos taas näitä on herunut, silloin raakalaismaisiin tekoihin syyllistyminen viittaa psykopatiaan. Jokaisella yläasteella on varmasti ollut näitä oppilaita, jotka ovat kiduttaneet jotain eläintä tai nauttineet "kaverien" mukiloimisesta. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useammin ilmiannetaan tällaiset sairaat henkilöt, eikä vain katsota läpi sormien. Noh, eipä minunkaan yhden teinin vastarinta julistuspuheilla auttanut mitään. Yläasteet pitäisi varmaan kieltää lailla yhä tänään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas jotenkin tuntuu, että pahoinpitelijät ovat liian hemmoteltija, mutta kuka tietää.

      Poista
  2. Suomessakin pitäisi olla nuorisovankiloita, joihin voisi vakavissa rikoksisssa passittaa myös alle 15-vuotiaat rikoksentekijät. Mooseksen kirjoissa mainitaan, että isien pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Ehkä myös lasten pahat teot pitäisi kostaa isille/äideille: jospa kotikasvatus siitä paranisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä taitavat valitettavasti tietää, että tapostakin saa muutaman vuoden ja alle 15-vuotiaat vain sossun paijausta.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit