Kirja-arvostelu: Elämä oli laiffii - Matti Nykänen 1963-2019
Jotain Matin tunnettavuudesta kertoo, että jo julkisuudessa hänestä puhuttiin melkein pelkkänä Mattina. Se riitti ja kaikella oli hänestä mielipide. Sellaisia julkkiksia ei ole enää montaa.
Ammattitoimittaja Marko Lempisen käsissä Masan elämä saa siivet alleen. Teksti on elävää ja jotenkin Masan näköistä. Masan elämässähän oli kaikki antiikin tragedian elementit. Loistavia voittajia ja uskomattomia alamäkiä.
Kirja ei ole pelkkää lehtijuttujen referointia, kuten joskus elämäkerrat nykyään ovat. Lehtijuttuja olisikin Matista olisi löytynyt valtavia määriä. Lempinen on haastatellut valtavan määrän ihmisiä.
Lempinen toteaa, että Matin elämän suurin tragedia oli se, ettei hän oikein tiennyt kuka oli. Sitä sitten lääkittiin viinalla, kuten valitettavan usein käy. Matti jäi pikkupojaksi, joka ei oikein koskaan kasvanut aikuiseksi.
Hoitamaton ADHD ei myöskään auttanut asia, eikä uran mahtavimman vaiheen puolijumalan asema. Sitten taas juuri ADHD teki hänestä intohimoisen harjoittelijan, joka teki hänestä voittamattoman, kunnes kiinnostus mäkihyppyyn lopulta lopahti.
Kirja nostaa Nykäsen elämän suurimmaksi rakkaudeksi sen naisen, joka hetkeksi raitisti hänet eli Susanna Ruotsalaisen. No ehkä näin saattoi olla.
Minusta Matti rakastui enemmän jatkuvaan rakastumisen tunteeseen. Matilla toki riitti satoja naisia, joista Mervi Tapola oli viedä hänet perikatoon ja veikin. Tai oikeastaan molemmat toisensa. Heidän jatkuva lööppikaaos kuuluikin oleellisena osana nuoruuteeni. Tai Matin elämä ylipäätään, joka oli niin julkista kuin voi olla. Jopa Matin hautajaisia myöten.
Mattia käyttivät härskisti hyväkseen pahimmassa vaiheessa kaikki. Ja toisaalta Matti oli sitten ympäripäissään täysi sika ja väkivaltainen ja käytti itse hyväksi ihmisiä. Selvinpäin Matti sitten oli siivousvimmainen arka ihminen, joka pyyteli häpeissään anteeksi tekojaan. Kuulostaa kovin suomalaiselta.
No Matista on tarinaa yhtä paljon kuin on ihmistäkin, mutta ihminen-Mattia tämä kirja auttaa ymmärtämään. Matista voisi kirjoittaa loputtomiin. Matissa oli samanlaista antisankarin tuntua kuin Irwin Goodmanissa. Varsinkin yli 40-vuotiaiden suomalaismiesten on Mattiin helppoa samaistua.
Matti muuten kuuluu niihin harvoihin julkkiksiin, joille olen omistanut runon. Itse asiassa kaksikin.
Kommentit
Lähetä kommentti