Miksi jokaisen täytyy uhriutua?
Singahdin mökille Heinävedelle hetkeksi. Minähän en varsinaisesti lomaile koskaan, sillä kirjoittajahan on aina töissä tai hänen päänsä on.
Hallitus on sen sijaan lomaillut. Jopa niin hyvin, ettei heidän kantaansa kansaa kuohuttaneeseen venäläisten viisumijupakkaan ei ole saatu. Jopa presidentti on jo ehtinyt ottaa kantaa asiaan ja itse asiassa kaikki ovat paitsi hallitus. Hallitus kyllä on tehtailemassa kaikille perheille ilmaiset lapsilisät. Ilman mitään tulorajoituksia. Erikoista. Pääministerillä on kuitenkin ollut aikaa postailla hääkuviaan.
Hallituskin sentään lyö mennen tullen Helsingin kaupungin sekoilut. Ns. tekijänämiehenä mainostettu Helsingin pormestari Juhana Vartiainen paikoilee palkkasotkua ympäri maailmaa matkustellen. Syystäkin. Soppa on omituinen sotku, joka ei vielä edes kaikessa karuudessaan ole selvinnyt. Konsultit nettoaa, jotka ilmeisesti ovat vieläpä maksajan kavereita.
Mitäs muuta? Ai niin. Kyselyn mukaan alle 30-vuotiaat naiset ovat tyytymättömimpiä vai oliko peräti onnettomimpia. En kyllä yhtään ihmettele. Kyseinen ryhmä on woke- ja cancel-kulttuurin vakiokalustoa. He tuskin pystyvät nauttimaan mistään, kun näkevät kaikkialla vain pahaa ja kiiluvasilmäisiä miehiä ahdistelemassa. Surullista.
Eikä ihme, jos ihmiset ovat onnettomia. Koko aikamme perustuu omien tunteiden tarkkailuun ja itsessä piehtaromiseen. Siihen kannustaa loppumattomat kirjat ja tietenkin media, jossa koko ajan tavoitellaan ikuista onnea ja pyritään poistamaan onnettomuutta tuovat tekijät. Lista on loputon.
Tietenkin itsekin mietin itseäni masokismiin asti. Mutta en tavoittele uhrin asemaa, kuten nykyään tavoitteena on. Minulle sitä ei toki suodakaan sukupuoleni, etnisen taustani ja ikäni perusteella. Jos jotain olen, niin olen vain aina ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Tragedia ehkä sekin, mutta uhri en ole.
Miksi jokaisen täytyy olla nykyisin uhri? Eikö ole olemassa tai elossa ja riittävän merkittävä, jos ei ole uhri?
Kommentit
Lähetä kommentti