Pystyykö kukaan Suomessa empatiaan?

Ilman persuja Suomen politiikasta olisi vaikea keksiä mitään kirjoitettavaa. Aina heistä joku möläyttää jotain, johon pääsee kiinni. Muut kun varovat sanomasta yhtään mitään. 

Riikka Purra möläytti hiljattain ja vieläpä Hesarille, ettei empatia kuulu politiikkaan. Kohuhan siitä syntyi. Ja jotta tilanne olisi mutkikkaampi hän sanoi itse olevansa empaattinen. 

Jos nyt ulkonäön perusteella saa tehdä arvioita, niin ei Purra heti kättelyssä vaikuta empaattiselta. Jotenkin kireän hymyttömän tuomitsevalta. En sitten tiedä, karisiko Purran  empaattisuus alkoholistiperheen lapsena. Silloinhan empaattisuus jo lapselta joko katoaa tai sitten se säilyy.

Purra ei ole yksin epäempaattisuudessaan. 

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat maailman kuudenneksi epäempaattisimpia. Edessä vain entisen itäblokin maita, jotka ovat todella kovia maita asukkailleen.  

Empatia tarkoittaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja se Suomessa huononee vuosi vuodelta, vaikka Suomen kurjimmat ajat taloudellisesti joskus 100 vuotta sitten ovat takanapäin. 

Suomalaiset ovat erityisen epäempaattisia toisia suomalaisia kohtaan. Varsinkin jos he köyhiä, sairaita tai muuten vain syrjäytyneitä ja syrjäytettyjä. Eniten empaattisuutta löytyy kissoille ja koirille sekä ihmisille, joiden hätä on jossain kaukana.

Mikä sitten voi johtaa siihen, ettei empatiaa heru politiikassa tai oikeassa elämässä? 

Monikin asia. Omat kokemukset olemattomasta empatiasta itseään kohtaan, huonot kokemukset toisista ihmisistä ylipäätään, sitten on myös ihan tyylipuhtaita kotinarsisteja ja -psykopaatteja, jotka ovat kykenemättömiä empatiaan. 

Näiden syiden takia itsekin kamppailen oman empatiakykyni kanssa. Viime aikoina tosin olen empatiakyvyssäni jo voiton puolella. Varsinkin kaiken heikoimpia kohtaan tunnen paljonkin empatiaa. Se on sitten eri asia, ovatko he heikkoja muiden kuin minun mielestäni.