Kirja-arvio: Lauri Johansson - Elinkautisen jälkeen

 

Ex-konnan ja nykyisen evankelistan Lauri "Late" Johanssonin kirjaa Elinkautisen jälkeen tulee pian selväksi, että se ainakin on miehen itsensä kirjoittama niin hyvässä kuin pahassa. Samaa ei voi sanoa markkinoille tulvivissa julkkiskonnien muistelmissa.

Varsinaista rakennetta kirjasta on turha etsiä, mutta kun tämän asian hyväksyy, kirjaa lukee ihan mielikseen. Late kun saattaa ensiksi kirjoittaa vankilapolitiikkaa ja heti perään peräpukamistaan tai suosikkijoukkueestaan Tapparasta. Tai onko Juti Jutila kovempi kiin Elvis hänen sankarilistassaan.

Vaikka kirjan nimi on Elinkautisen jälkeen sen parasta antia ovat Laten vankilamuistelot tai ylipäätään rikollisuuteen liittyvät ajatelmat. 

Oikeassakin hän on kokemusasiantuntijana esimerkiksi vankiloiden heikoissa kuntoutusmahdollisuuksissa. 

Kun konnia pusketaan sisään vankiloihin aina vain enemmän, resursseja ei jää kuntoutukseen. Hän romuttaa muutenkin kuvaa vankiloista "hotelleina", jossa terveydenhuolto olisi huippuluokkaa ja ateriat myös.

Eniten Johanssonia tuntuu jääneen kiukuttamaan varsinkin ex-rikolliskumppani Keijo Vilhunen, jota hän sättii useammassakin yhteydessä. Aarniokin ja muut lain rajamailla liikkuvat poliisitkin saavat osansa. Eikä vähiten siksi, että kävi ilmi, että tämä Suomen rikollisten kuningas Vilhunen toimi vähntäänkin poliisin vinkkimiehenä. 

Late avaa myös omaa arvomaailmansa ja kuten arvata saattaa, ei se uudestisyntyneellä kristityllä mikään punavihreä arvomaailma ole. 

Melkein hämmästyin, että joku nykykustantaja on antanut Laurin kertoilla patakonservativisesta arvomaailmastaan. Ja minusta tämä on hyvä asia. Punavihreää valmiiksipureskeltua mössöä on jo kaikki kirjat täynnä.

Kirja jäi ehkä kaipaamaan pientä editointikierrosta ja ehkä joidenkin asioiden poisjättämistä. Lukijaa tuskin kiinnostaa Laten pohdinta Suomen liikennekulttuurista vaan rikollismaailma ja kuntoutuminen siitä. Nyt lainehdettiin vähän jokapuolelle.

Truecrimen ystäville tämä kirja maistunee silti.