Kuinka länsi shadowbannasi politiikan ja miehet?

Lännessä on tapana kauhistella Venäjää ja Kiinaa, kuinka siellä valtio valvoo kansalaisiaan ja estää soraäänet. Ja tottahan se onkin. 

Sama homma hoituu länsimaissa juonimmin, mutta hoituu kuitenkin. Kaikessa hiljaisuudessa esimerkiksi somejätit ovat ruvenneet ns. shadowbannaamaan poliitisia päivityksiä ainakin tavisten osalta. 

Tahtoo sanoa, että jos kirjoitat politiikkaa, niin päivityksesi ei näy kenellekään. Näin toimii Instagram varmasti. Käyttäjän täytyy erikseen muuttaa asetuksia nähdäkseen poliittiset päivitykset. 

Tämähän on mielenkiintoista, että somekanava määrittää muille näkyvän sisällön. Moni ei tietenkään edes politiikkaa halua nähdä. 

Ihmiset toki sensuroivat nykyään itsekin itseään, moni ei uskalla olla esimerkiksi sanotaan nyt Gazan sodasta eri mieltä. Hyväksytty kanta on kannattaa Hamasin terroristeja ihme kyllä länsimaissa, eikä Lähi-idän ainoaa demokratiaa Israelia, joka ei aloittanut sotaa ja iski, kun heidän kimppuunsa hyökättiin. 

Monessa länsimaassa myös puuhataan erilaista lainsäädäntöä suitsimaan kirjoittelua, tietenkin erilaisin kiertoilmauksin. Kohta olet trolli oikeudenkäynnissä, jos mielipiteesi eivät ole oikeita.

Sitten muuhun asiaan. 

Joku tutkija oli muuten huomannut sen, minkä tavallinen ihminen jo tiesi jo aikaa sitten.  Nuoret miehet ja naiset ovat eri maailmasta ideologisen näkemyksensä perusteella. 

Naiset elävät liberaalissa unelmamaailmassa kannattaen usein esimerkiksi islamia, joka taas alistaisi heidät ensimmäisenä valtaan päästyään länsimaissa. Yhtä liberaaleja islamin suhteen ovat homot ja lesbot, jotka pääsisivät islamin ikeessä hengestään. Ristiriitaista. 

Tutkijan mielestä miehet taas olivat konservatiiveja, koska ovat katkeria naisille ja vähemmistöille.No näin ne miehet todellakin ajetaan ja on jo ajettu pois vasemmistosta. He eivät kuulu joukkoon. Miehet ovat jotain pahaa, likaista. 

Miksi ihmeessä miehet roikkuisivat sellaisten joukossa, jotka näin ajattelevat?

Kommentit

  1. Näinhän se menee. Todella ihmettelen nuorten vihervasemmistonaisten mielipiteitä. Ihan kuin 70 luvun kommareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heillähän on paljon yhteistä 70-luvun vasemmistoliikkeiden kanssa. Molemmat ovat etuoikeutettujen liikkeitä, joita kuvastaa kova dogmatismi. Kyse ei ole siis aidosta proletariaatista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset