Miksi häpäisemisestä iloitaan?

Suomi on käsittämättömiä asioita täynnä. Yhdestä asiasta suomalaiset ainakin nauttivat täysin rinnoin. Toisen epäonnistumisesta. 

Tämä on erikoisen hyvää silloin, kun joku on yrittänyt jotain rohkeaa ja uskaliasta. Yrittänyt erottua massasta ja toiminut toisin. Niinhän ei Suomessa saisi tehdä. On vain yksi tie ja totuus.

Ai siä nannaa, kun suomalaiset pääsevät tuolloin ilakoimaan, että minähän sanoin, ettei tuo voi onnistua. Mokoma haihattelija. Nyt se palaa järkiinsä ja alistuu siihen mihin kaikki muutkin ovat alistuneet.

Tähän ilmiöön törmäsin viimeksi kun Janne Katajan ja Aku Hirviniemen tuotantoyhtiö meni konkurssiin ja lelukaupat kai samalla. Somessa jotkut iloitsivat tästä. Toki Hirviniemen kohtalosta enemmän.

Miten joku voi saada nautintoa toisen epäonnistumisesta? Kateus on yksi asia. Suomessa ollaan kateellisia jopa työmarkkinatuella kituuttavalle työttömälle. Sellaista asiaa ei ole, josta joku ei olisi kateellinen.

Kateuskaan ei selitä kaikkea. Mukana on vahingoniloa ja iloa siitä, että joku on saatettu häpeään. 

Mikään ei ole suomalaiselle kauheampaa kuin joutua häpeään. Ja siksi nautinto häpäisemisestä on suuri. Some on tehnyt tästä häpäisemisestä suorastaan naurettavan helppoakin.

Ja suomalaiset rakastavat laittaa toisiaan häpeän tilaan. Se alkaa jo koulussa. Kiusattu tuntee häpeää, koska ei pysty puolustamaan itseään. 

Ja häpeän tunne kertautuu vuosi vuodelta, kunnes ihminen romahtaa häpeän alle, koska häväisty yleensä kerää lisää häpeää. Ihmiset kun haistavat häpeän kaukaa ja haluavat lisätä sitä samoille ihmisille. Ja kun häpäisee toista, välttää tulemasta itse häväistyksi tai voi kostaa oman häpäisyn.

Minullekin häpeän tappava tunne on tuttu. Olen epäonnistunut useasti ja minua on häväisty useasti. Joskus häpeä on lähes murtanut minut. Mutta jatkan.