Kirja-arvio: Jouko Turkka - Kärsimys on turhaa: Turkan viimeinenkin kirja hämmentää

 

Jouko Turkan postuumisti julkaistu Kärsimys on turhaa on hämmentävä teos. Näen muistelen aiemmin lukemani Häpeän myös olleen ja niinkuin kaikki Turkan työt hämmentävät. Näinhän hän halusikin. Herätellä paskantärkeitä ihmisiä kauhistelemaan.

Kirjasta ei oikein tiedä mikä se on. Se on kokoelma erilaisia kirjoituksia, jotka lienevät koottu yhteen Turkan kuoleman jälkeen. Niissä ei ole varsinaisesti mitään loogista juonta. Tarvitseeko toisaalta ollakaan. Turkka oli siinä asemassa, että olisi tämän kirjan elävänäkin saanut läpi kustantajalta.

Turkka tuskin kirjoitti näitä kirjoituksia enää täysissä sielunvoimissaan, kenties kivien keräilyn lomassa lapsuudenkodin pihassaan. Lapsuudenkuvaukset ovat teoksen selväjärkisintä antia. Varsinkin Turkan kuvaukset rikkiammutuista sotaveteraaneista suorastaan koskettavat.

Teksti on taattua Turkkaa kyllä, siitä ei pelkoa. Paskaa, kustaa, pillua ja pippeliä hoetaan riittämiin asti. Poliiseja ja nymfomaanejakaan ei ole unohdettu. Mutta kun näistä maneereista päästään eroon, Turkalla on tarkka yhteiskuntakriittinen silmä. Eritoten vallan ja vallanhimon kuvaajana.

Kirjan ongelmana on, että siinä on liikaa kaikkea. Ikäänkuin joku olisi käynyt Turkan papereita läpi, että nyt täytyy saada kirja aikaiseksi, kun ihmiset vielä muistavat Jouko Turkan. 

En oikein ymmärrä, miksi esimerkiksi ruokareseptejä täytyy kaunokirjallisessa teoksessa julkaista. Joo, jokin tarkoitus, mutta en kyllä sitä keskinkertaisilla aivoillani ymmärtänyt. 

Jonkun tason katkeruudella Turkka on näitä viimeisiä tekstejään vääntänyt sekä julkisuutta että itseään ja muita kohtaan. Hän puhuu elämän turhuudesta ja rinnastaa lottoamisen ihmisten loputtomaan pyrkyryyteen ja kuinka ihmiset taistelevat almuistakin.