Kirja-arvio: Kauko Röyhkä - Job: Keski-ikäisen kirjailijan Job

 

Kauko Röyhkän keski-ikäisen miehen kirjailijakuvauksesta Jobista alkaa olla jo yli 15 vuotta, mutta maailma ei ole tuona aikana muuttunut aivan tavattomasti ihmissuhteiden tasolla. Pettyneitä työhuoneessaan asustavia eronneita kirjailijoita lienee tänäkin päivänä.

Pystyn hyvin samaistumaan nimettömään tismalleen ikäiseeni 47-vuotiaaseen hahmoon, vaikka minulla ei ole hahmon menestystäkään ja vielä vähemmän kolme tyttöystävää ja neljättä kierroksessa. Persaukisuuden tuskan tunnen kyllä.

Kirjan päähahmo on kyyninen tyyppi, jolla ei ole juuri uskoa enää työhöönsä tai mihinkään muuhunkaan. Ihmisiä hän suorastaan halveksii, jopa itseään onnettomampia ystäviään, mutta silti eronneella miehellä on kolme tyttöystävää. Kai sen takia ettei tämä usko mihinkään ja jää roikkumaan vaan pelkkä seksi riittää.

Tapahtumat alkavat varsinaisesti kun kirjailija päättää ottaa tai iskee kirjoittajakurssilta neljännen nuoren tyttöystävän, joka myös haaveilee kirjailijan urasta. Tätä kelmi ei kuitenkaan onnistu kellistämään koskaan, mutta jonkinlaiseen muutosten kierteeseen kuitenkin saa hepun. 

Job on sinänsä sujuva ajanvieteromaani, eikä se yritättäkään olla kirjaillisuuden merkkipaalu. Loppua kohden imu hieman laskee, vaikka loppu yllättääkin. 

En tiedä paljon hahmossa on Röyhkää itseään, ainakin ronskeja kirjoja hän on kirjoittanut. Kirjan nimi Job on hyvin keksitty, se voi viivata Raamatun epäonnen riivaaman Jobin kirjaan.