Kirja-arvio: Marguerite Duras - Rakastaja: Kylmyyttä ja tunteettomuutta tropiikissa

 

Marguerite Durasin Rakastaja oli aikoinaan huippumenestys ilmestyessään 1980-luvun alkupuolella. Hieno saavutus sinänsä lähes 70-vuotiaalta kirjailijalta, jota oli riivannut alkoholismin lisäksi masennus. 

Ilmeisesti myöskään lapsuus ja nuoruus ei irroittanut otettaan kirjailijasta, sillä Rakastajan lisäksi hän kirjoitti lukuisia muita teoksia elämästään. Tosin mistäpä muusta kirjailija voisi kirjoittaakaan elävästi.

Nykypäivän mittakaavalla kirjan rakkaustarina on tietenkin arveluttava, kun aikuinen mies ryhtyy suhteeseen 15-vuotiaan tytön kanssa Ranskan siirtomaaa-ajan Indokiinassa. 

Joskaan suhteesta oli vaikea ottaa selvää kumpi on alistettu. Suhde tuntuu perustuvan eräänlaisen tuskaisten ihmisten seksiin, joka sekin menettää merkityksensä .Kun ihon kosketus loppuu, pariskunta ei löydä sanoja. Jollain kummalla tavalla se on rakkautta. Kirjan tapahtuma-aikana suhde oli vieläkin kohauttavampaa, sillä kirjan Rakastaja oli kiinalainen. 

Rakastaja kertoo omituisen rakkaustarinan lisäksi onnettomasta perheestä, jossa kukaan ei ole onnellinen. Kirjassa kaikki ovat rikki enemmän tai vähemmän. Samalla he kietoutuvat toistensa tuskaan voimatta laskea irti. Tuttua perhedynamiikkaa Suomestakin.

Duras kuvaa isättömän, köyhän perheensä pahan olon sumentumaksi isoveljensä, eräänlaisen väkivaltaisen hulttioreppanan, jota äiti suojelee hinnalla millä hyvänsä. Duras itse tuntuu ulkoistaneen tunteensa ja halunsa, kunnes kohtaa kiinalaisrakastajansa, joka hänkin on miljonääri-isänsä alistama tunteeton ressukka. 

Vaikka itse kirja hyppelee ajatuksesta ja tapahtumasta toiseen se pysyy jollain kummalla tavalla kasassa kaikesta onnettomuudesta huolimatta. Ehkäpä siksi, että kirja on kohtuullisen lyhyt ja malttaa pysyä niukan maltillisessa ilmaisussa. Ja ranskalainen kirjallisuus ei ole vältellyt vaikeita tai tabuja aiheita muutenkaan.