Murentunut kansa haluaa lemmikiksi

En kyllä ihmettele, jos ihmiset haluavat tätä nykyä olla ennemmin koiria ja kissoja kuin ihmisiä. Hyvässä kodissa elävän kissan tai koiran elämä on taatusti mukavampaa kuin ihmisen. 

Lemmikki saa jakamattoman rakkauden, mutta ihmisille rakkaus on aina ehdollista. Lisäksi ihmiseltä vaaditaan vuosi vuodelta enemmän pärjäämistä ja menestystä. Kaikki eivät vain jaksa tai pysty pärjäämään yhteiskunnan kilpailuraveissa.

Miinuspuolena lemmikeillä tietty lyhyempi elämä kuin ihmisellä, mutta kuka sitä haluaisi vanhainkodissa kitua. Eläimet sentään päästetään kärsimyksestään eutanasialla, kun ihminen on pakko kuihduttaa kuoliaaksi jossain vanhainkodin nurkassa. Ellei sitten ole syönyt tai juonut itseään hengiltä nuorempana.

Kaikki me pakenemme jotenkin todellisuutta. Itse kaljoittelen, silloin kuin sattuu olemaan rahaa. Tosin en enää sitäkään pysty, kiitos sieni-infektion. Mutta siis itsekin kauhistelin ensiksi kuin luin uutisia kissoilevista ja koirailevista lapsista. Viatontahan se on, ellei käy addiktioksi tai pakkomielteeksi.

Enemmän olisin huolissaan, jos 13-vuotias ei ole lukenut yhtäkään kirjaa (jos nyt vanhempikaan kouluaikojen jälkeen) tai kantasuomalainen nuori ei osaa puhua edes suomea kunnolla ja sanavarasto rajatumpi kuin pahimmalla tuppisuulla. Sekään ei minua haittaa, jos nuorilla miehillä on naismaiset kädet tai jos löyhyttelevät parfyymeja. No parfyymit kyllä, kun minulla on astma.

Minua haittaa  se, että harva on onnellinen tai edes tyytyväinen elämäänsä.

Maailman onnellisin kansa kun onneton, vaikka some kauniine ja onnellisine kuvineen kertoo muuta. Surua ihmiset enimmäkseen tuntevat, ahdistusta, pettymystä. Mitä näitä nyt on. MT- nuoret suorastaan kilpailevat diagnooseillaan ja puoli miljoonaa suomalaista mussuttaa masennuslääkkeitä. Toinen puoli miljoonaa on sitten taas alkoholisteja. 

Niin. Emme kestä todellisuutta. Ennen ihanne Suomessa oli olla mahdollisimman kova kaiken paskan ja surun keskellä. Kovia ihmisiä riittää yhä, mutta nyt emme kestä oikein mitään. Minuakin on vaadittu elämän varrella useaan otteeseen olemaan kovempi. Mutta onko se se ihmisen ihanne? 

Onko tämä aika se hinta, mikä kovuudesta oli maksettava, että sielumme murentuvat käsiin. Menneisyydestä ei pääse eroon, vaikka se ei olisi edes omaa menneisyyttä.